Kaikki alkoi lokakuun lopulla, kun minulla kipeytyi yksi hammas ylhäällä takana. Nohevana laitoin ajanvarauspalveluun viestiä, kuinka hammas on niin kipeä, ettei purra kärsi, ja pistelen buranaa poskeen, että pärjäilen päivästä toiseen. Ajattelin, että heti seuraavana päivänä pääsisin hammaslääkäriin, ja kivuista pois. Mutta ei, eipä tietenkään: Minulle vastattiin, että minun pitää soittaa sinne, että voivat arvioida tilanteeni kiireellisyyden. Olin ihan että, mitä?!? Meni pari päivää, ja satuin puraisemaan hampaalla jotain, ja sehän otti ja halkesi, palaset vain heiluivat suussa. Tässä kohtaa soitin, ja sain ajan samalle päivälle. Ja hampaalle ei ollut enää mitään tehtävissä, ei muuta kuin suusta pois kuleksimasta, ja naama turtana potemaan kipua. Ja, se hammaslääkäri köhi kuivaa pikku yskää...
Ja niin köhin minäkin, parin päivän päästä. Ja tuli kaikenlaista särkyä, ja kuumetta, ja kurkkukipua. Ja nenä oli tukossa, vaan ei nuhaa. Ja, sitten alkoi se ihan sairaan kova ja limainen yskä, ja tuntui, ettei happi riitä. Ja sitä kesti neljä viikkoa, ennen kuin alkoi vähän helpottaa. Yskin vieläkin limaa, mutta kipeä en enää ole.
Ja, koska olen tällainen paukapää, niin arkea suoritin normaalisti, töitä ja kotiorjan hommia. Ja koiralenkkejä, paitsi pari kertaa jätin väliin, kun olin liian kipeä. Mutta neulominen ei tosiaan käynyt enää mielessä.
Haaveilla kuitenkin jaksoin, nimittäin toisesta koirasta, Muffille kaveriksi toinen samanmoinen. Sellaisen olin jo aiemmin, syys-lokakuun vaihteessa laittanut tilaukseen. Ja, sattui niin ihanasti, että mieluiseen pentueeseen syntyi paljon pentuja, ja tyttöjäkin, joten haaveeni toteutui sitten loppuviimein melko nopeasti, eikä tarvinnut pitkään odotella pentua kotiin.
Mutta, ennenkuin saimme pennun, niin yksi perheenjäsenen muutti kotoa pois: Vanhin Poikanen sai viimein opiskelijakämpän, ja muutti joulukuun alussa sinne. Hän pääsi aivan uuteen opiskelija-asuntoon, ja juuri sellaiseen yksiöön, jota hänelle aivan ääneen toivoin, kun keväällä asuntoja katselimme. Aidosti sydämestä tulleisiin toiveisiin vastataan, ainakin nyt kävi niin. Poikasen muutto oli toki odotettavissa, ja olen siitä iloinen, että järjestyi lopulta, koska kulki kotoa käsin linja-autolla Tampereella, ja se oli raskasta, pelkästään matkoihin meni 3 h päivässä. Mutta, samalla olin muuton jälkeen hetken mieli maassa, ikävöin. Varsinkin iltaisin tuntui oudolta, kun ulko-ovi ei enää paukahtanut saranoiltaan kiinni. Se oli ääni, joka yleensä kuului myöhään, kun Poikanen tuli ulkorakennuksesta sisään hakemaan pientä purtavaa, ja sitten meni takaisin, kädet täynnä, ja paukautti jalallaan oven kiinni. Silloin aikanaan aina kiristelin hampaita, että pitääkö se ovi aina paukauttaa täysillä kiinni. Ja, sitten kaipasinkin juuri sitä ääntä. Ihan hullua.
Mutta, kun yksi jäsen muuttaa pois, niin toinen tilalle: Haimme pennun itsenäisyyspäivänä kotiin. Se oli taas Muffille pienoinen järkytys. Muffi tykkää toisista koirista yli kaiken, mutta oli pienen pennun laskeutuessa omaan kotiinsa aivan ihmeissään. Nuuhkutteli pennun hyvästi, pyöri ja hyöri ympärillään. Loputtomasti.
Kehrä on ollut meillä nyt kolme viikkoa, hän on 10-viikkoinen todella reipas ja rohkea viipottaja. Mutta, koska meillä on nyt kaksi koiraa, niin meillä on myös melkoinen ralli päällä aamusta iltaan. On pissa-kakkarallia. Ja, on Muffin ja Kehrän välistä kanssakäymistä pienemmästä nujuamisesta isompaan ralliin. Kehrä mieluusti tarraa Muffin kuonoon tai korviin terävillä piraijan hampaillaan, ja Muffi leikissä mukana. Välillä pitää viheltää peli poikki, ja rauhoittaa kaverukset, mennä lattialle heidän väliinsä istumaan. Jolloin Kehrä kömpii syliini, ja Muffi minun viereeni makaamaan. Sitten hieman rapsulia molemmille, ja alkavat pusutella (nuolla) toisiaan.
Mielenkiintoista on seurata koirien välisen suhteen kehitystä, ja on tämä itsellekin ihan uusi tilanne, kun on yhden koiran sijasta kaksi. Ja, totisesti yhden pennun kanssa oli paljon helpompaa kuin pennun, sekä aikuisen hyvin leikkisän Muffin kanssa. Koirien kokoero on melkoinen. Ja, Muffi on tottunut olemaan minun pikkuinen lellikki, ja mieluusti omistaisi minut yksinään. On ollut melkoista myllerrystä, kun kuviot menivät uusiksi uuden tulokkaan myötä.
Mutta, siinäpä syy, miksi joulukuussa en ole neulonut, paitsi eilen aloin neuloa yksiä lapasia, kun pitkästä aikaa alkoi tuntua siltä, että pitää saada neuloa. Ja, rentojen jouluvapaiden aikana on saanut kuitattua univelkaa ja väsymystä, tuntuu, että taas jaksaa painaa menemään. Ja, on ollut mukavaa, kun perhe ollut kasassa taas, vanhinkin Poikanen viihtyi reilun viikon kotosalla, palasi opiskelijakämppäänsä vasta eilen. Oman hyvinvointini kannalta eniten vaikutusta on sillä, että pääsee tähän pimeään aikaan päivällä lenkille, valoisaan aikaan. Yritän aina viikonloppuisin käydä metsässä Muffin kanssa, sillä metsää parempaa paikkaa ei vain ole. Nyt joulun aikaan samaiseen tarjoutui mahdollisuus useana päivänä, mitä juhlaa! Arkisin tuppaa olemaan aina pimeää, kun on pidemmän koiralenkin aika Muffin kanssa. Pieniä nopeita hyppelyjä tehdään tietysti pihalla tämän tästä, kun opetamme Kehrää sisäsiistiksi.
Vuoden 2025 Neulebingon ruudut täyttelin sen mukaan, mitä tämän vuoden aikana on tullut tehtyä (=katkoviivaiset punakirjaimiset ruudut kuvassa). Päätin myös, että samainen bingo saa jatkua myös ensi vuonna. Ne ruudut, jotka jäivät tänä vuonna tekemättä, yrittävät tulla tehdyiksi ensi vuonna. Ja, ne ruudut, jotka tein, tarvitsevat uuden sisällön ensi vuodelle.
Kertokaa siis minulle, mitä ruutuihin ensi vuodelle laitetaan? Tarvitsen 16 ehdotusta..? Olisi kiva joskus päästä huutamaan BINGO! Tänä vuonna sitä ei tapahtunut, ehkä ensi vuonna..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)