Joulunaika-Punamarja

Joulun maissa on nämä Räsärit varmaankin laitettu alulle ja laskettu sohvapöydälle lepäämään. Siivouspäivinä on teosta varovaisesti siirrelty luutun edestä, että on saatu lasipöytä putsattua. Oli siis korkea aika nostaa teos ulos, vähän kopsauttaa pölyjä pois ja neuloa loppuun. Miten niin minulle mieluisa Räsärisukka on saattanut jäädä kuukausiksi jumittamaan, en käsitä.

Tämän jälkeen ei mitään muuta erityisiä tapahtumia ollut, normaalilla mallilla tein itselleni. Koitin tehdä parista identtisiä, vähän lankojakin pätkin päästäkseni tavoitteeseen, yritys hyvä kymmenen.

 

Tämän parin kohdalla ajattelin viimeisen kerran kokeilla aloituksessa 56 silmukkaa. Jos sukat siltikin valahtavat paljaissa jaloissa nilkkoihin, niin seuraavassa aloituksessa laitan pirskatti vieköön 52 silmukkaa. Joseonkumma, jos sittenkin sukat pyörii kinttuloissa.

Tontilla on kaivinkone kuopaissut ensimmäiset kauhalliset, rakennusprojekti on nyt ihan oikeasti startannut. Olemme talven mittaan mietiskelleet sisustusmateriaaleja alustavasti ja melko samoilla linjoilla olemme niiden suhteen olleet. Viikonloppuna kävimme keittiöliikkeessä katsastamassa vaihtoehtoisia ovi- ja pöytälevymalleja. Ja apuuwa! Näin siellä unelmieni keittiön, josta kukkaromme ei kuitenkaan tykkäile. Lisäksi Elmerin mielipide oli, että ovet näyttävät juuri sellaisilta, että ne alkavat ajan myötä lenksuttaa, ynnä muuta vastaavaa. Mutta tässäpä kuvia keittiöstä, jota meille ei siis tule.

Unelmieni esittelykeittiön pöytälevyn yritämme kuitenkin ottaa ja altakiinnittyvän altaan. Kivitaso on ehdoton suosikki helppoutensa vuoksi, se on käytännössä ikuinen, aivan kuten lankavarastoni :D

Malli: Räsärit minulle
Lanka: Novita 7 Veljestä Joulunaika (899) & Punamarja (852)
Puikot: 3 1/2 
Langankulutus: 164 g

Eilen hyppäsivät lapaset puikoille, on kuulkaas tulossa nättiä!
Ai, niin, Elmeri yllätti minut Rapolaan sijoittuvalla kirjalla <3 Paikka on vienyt sydämeni ja se ei ole jäänyt mieheltäkään huomaamatta :)

19 kommenttia:

  1. Pirteitä raitoja olet neulonut sukkiisi.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa raitaa, kauniit värit sukissa <3
    Kivitaso keittiössä laskutasona olisi täydellinen. Minä haaveilen keittiörempasta. Kattoremontti kiilasi keittiöremontin ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain kumman syystä niitä rahanreikiä aina löytyy, lottovoittoa odotellessa :D :D

      Poista
  3. Nuo sukat antavat virtaa päivään.
    Mikähän se ilmiö on, että johonkin kohtaa huonetta
    muodostuu odottavien neuleiden pesäpaikka, siinä
    ne odottavat vuoroaan sulassa sovussa, se viime syksyinen sukkapari, hetken mielijohteesta aloitetut lapaset, vauvan myssykkä.
    Ja uutta neuletta pukkaa puikoille.
    Nyt piti se neulomusten kanssa tehdä päätöksiä, neulotaan loppuun tai epäonnistunut tai muuten harmitusta aiheuttava neulomus purkaantui lähtöpisteeseensä. Mutta neulomisharrastus jatkuu, kevään uudet langat ovat aivan liian kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, minä eilen päätin muutaman jumittavan neuleen matkan ja peruutin ne takaisin kerilleen. Mitään muuta ei kylläkään tullut tilalle, ainakaan vielä.

      Poista
  4. Taidanpa ottaa vihjeestä vaarin ja tehdä jonkinlaiset jämälankasukat. Väsyttää välillä tuo kuvioiden tuijottaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Räsäreiden kera menee aivot narikkaan ja kiinnostavaa vaan seurailla, miten värit asettuvat vai asettuvatko :)

      Poista
  5. Kauniit väri sukissa. Mistä tuo nimi räsärit tulee? Onko se lyhenne jostakin, murretta vai mitä?
    Kivitasoista olen kuullut pelkkää hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nimi tulee räsymattosukista, kutsun niitä Räsäreiksi, voi olla murretta tai sitten muunlaista sanojen vääntelyä :D

      Poista
  6. Tulipas tosi kivat räsärit! Tuo punamarja on kyllä tosi nätti lanka👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä värikästä, tulisi varmaan somaa ihan vaaleanharmaan tai valkoisen kaverina myös.

      Poista
    2. Niinpä muuten tulisi! Olenkin miettinyt miten käyttäisin tuota punamarjaa, mutta valkoisen tai vaaleanharmaan kanssa voisi tosiaan räsärit tehdä:)

      Poista
    3. Hei, vuosi on vierinyt, mutta kysyn kuitenkin: Jäikö sinulle yhtään tuota punamarjaa? Olisin kiinnostunut ostamaan. Tarvitsisin sitä sen verran, että joka väriä tulisi 4 raitaa. T. Raila Murtola

      Poista
    4. Raila Murtola, valitettavasti minulla ei ole tuota lankaa enää jäljellä. Onkohan mikään yksivärinen veikka samoja sävyjä, voisit käyttää niitä puuttuviin raitoihin?

      Poista
  7. Ihanat sukat, ja värit ovat niin, että tunnistaa sukkapariksi. Tuo on kyllä kodikas ja lämmin keittiö. Tasojen materiaali on tärkeä asia, jostain muusta voi varmaan säästää, kun valitsee hyvän tasomateriaalin. Tarja K: ehjä katto on kuitenkin tärkeämpi kuin kiiltävä keittiö. T: saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Ehdottomasti ehjä katto menee edelle, toivottavasti sekin saadaan budjettiin mahdutettua :D

      Poista
  8. Kivat sukat ja kauniin väriset. Mulla on vielä räsymattosukat tekemättä. Ehkä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neulojilla on aina loputon ehkä joskus -lista... niin pitkä, että listalla olevat välillä unohtuvat, kunnes malli tupsahtaa jonkun tekemänä taas esiin ja muistuu mieleen. Sellaista se on :)

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 14/14 Mansikat