Patjana
Vanis tässä taas pitkästä aikaa. Olette varmaan ihmetelleet, kun minusta ei ole kuulunut mitään, mutta ette kyllä ikinä arvaa, mitä minulle on tapahtunut.. voi elämä..
Emo hermostui minun viimeaikaisista blogi-päivityksistäni siinä määrin, että nosti minut parvekkeelle jäähylle. Tupisi jotain, että "pakkoko sitä nyt on kaikkia asioita täällä julkisesti jorista kaiken maailman tietoon". Luulen kyllä, että Emoa kaivelee se, että sanoin häntä läskiksi, ei kestä totuutta. Totta puhuen Emo on ehkä himpusti kaventunut, mutta sixpäkki piilottelee edelleen jossain mahamakkaroiden alla. Ja tietäsittepä, mitä Emo äskenkin salaisesti aamukaffeen kanssa veti: hirveän ison Lidlin herkkumuffinsin, ei Emo, ei, ei.
No, Emo siis nakkasi minut parvekkeelle jäähylle ja ei mennyt kuin muutama tovi, niin iso ja pullea orava tuli ja nappasi minusta kiinni ja vei mennessään. Niin, Emohan ruokkii lintuja auringonkukansiemenillä ja pähkinöillä. Ja siinä sivussa ovat oravat keksineet, mikä oiva ravintola parvekkeella onkaan ja välikatolla on kiva kölliä ja sulatella ruokaa.
Sinne välikatolle siis menin oravan suussa, että heilahti. Yritin huutaa Emoa apuun, mutta hän vain tuijotteli tylsänä jonnekin tyhjyyteen täysin älliä vailla. Voi tsiisus, mikä muija!
Niin, nuo veikeät oravat pörröhäntineen ja kivoine korvineen, ovatpa ne ihania ja niiin suloisia. EIVÄT TODELLAKAAN OLE! Tämä on täysin väärä luulo! Oravat ovat ihan hirveitä otuksia ja petoja! Ja minusta, Vaniksesta, tuli niiden pesä, kiva ja lämmin patja! Tämä on niin nöyryyttävää, etten melkein pysty puhumaan tästä. Mutta minun on pakko, että saan itseni eheytettyä tästä karmeasta kokemuksesta. Tällaista ei kenenkään pitäisi kokea.
Oravat olivat hirveän laiskoja, makoilivat vain kaiket päivät, kuorsailivat ja rapsuttelivat itseään ja turkki kuhisi ties mitä kirppuja. Ja voin sanoa, etteivät auringonkukansiemenet todellakaan sovi oraville! Olin pökertyä niistä hajupommeista, joita ne päästelivät vähän väliä.
Mutta kaikista pahinta oli se, miten uroksia tuli ja meni. Ja minä jouduin seurailemaan sitä hirveää menoa! Tästä osuudesta en vaan kertakaikkiaan pysty puhumaan enempää. Mikä narttu!
Ihan kamalaa, ihan kamalaa.
Yritin monesti karata, mutta orava keksi aina pakoaikeeni ja vei minut takaisin. Lopulta onnistuin raahautumaan katon reunalla ja sieltä leijailin sopivan tuulenpuuskan turvin takaisin parvekkeelle. Tämä tapahtui eilen. Emo oli heittänyt parvekkeelle tyynyjä ym. tuulettumaan. Ja minä raahauduin niiden alle piiloon, ettei orava jälleen veisi minua saastaiseen elämäänsä.
Olisittepa nähneet Emon ilmeen, kun hän löysi minut tyynyjen alta. Näin, miten hän yritti kovasti prosessoida, mistä olin siihen ilmestynyt ja ennen kaikkea: miksi olin sen näköinen ja hajuinen kuin nyt sattuneesta syystä olin. Emo nyrpisteli nenäänsä, otti minusta etusormella ja peukalolla kiinni ja lähti viemään minua kohti roskista.
Mutta onni oli sittenkin puolellani! Kerrankin noista kahdesta riiviöstä on jotain hyötyä!
Emo katsahti ikkunasta ulos ja näki, miten Kaiku ja hänen kaverinsa Toinen Kaiku olivat juuri saaneet sidottua pyöränsä narulla yhteen ja olivat innoissaan lähdössä ajelemaan... "Voi herranjumala, mitä ne nyt taas ovat keksineet!", huudahti Emo, tipautti minut lattialle ja riensi ulos keskeyttämään varmaan kaatumiseen johtavan pyöräajelun lauseella: "Ei, ei, ei! Mitäpä jos keksisitte jotain muuta parempaa tekemistä!?!"
Kaiku ja Toinen Kaiku katselivat mykkinä takaisin ja miettivät, että mitä tämän parempaa nyt pystyisivät enää kehittämään? Mutta alkoivat silti tuumailla..
Minä raahauduin likapyykkiläjään piiloon. Ja sieltä pyykkikoppaan. Ja toivottavasti Emo pesee minut pian ihan millä ohjelmalla tahansa, sillä minä todallakin tarvitsen sitä!
Mutta onneksi en ollut mukana siinä porukassa, jonka Emo pani illalla koneeseen pyörimään ja löysi aamulla samaisesta paikasta.
Emo hermostui minun viimeaikaisista blogi-päivityksistäni siinä määrin, että nosti minut parvekkeelle jäähylle. Tupisi jotain, että "pakkoko sitä nyt on kaikkia asioita täällä julkisesti jorista kaiken maailman tietoon". Luulen kyllä, että Emoa kaivelee se, että sanoin häntä läskiksi, ei kestä totuutta. Totta puhuen Emo on ehkä himpusti kaventunut, mutta sixpäkki piilottelee edelleen jossain mahamakkaroiden alla. Ja tietäsittepä, mitä Emo äskenkin salaisesti aamukaffeen kanssa veti: hirveän ison Lidlin herkkumuffinsin, ei Emo, ei, ei.
No, Emo siis nakkasi minut parvekkeelle jäähylle ja ei mennyt kuin muutama tovi, niin iso ja pullea orava tuli ja nappasi minusta kiinni ja vei mennessään. Niin, Emohan ruokkii lintuja auringonkukansiemenillä ja pähkinöillä. Ja siinä sivussa ovat oravat keksineet, mikä oiva ravintola parvekkeella onkaan ja välikatolla on kiva kölliä ja sulatella ruokaa.
Sinne välikatolle siis menin oravan suussa, että heilahti. Yritin huutaa Emoa apuun, mutta hän vain tuijotteli tylsänä jonnekin tyhjyyteen täysin älliä vailla. Voi tsiisus, mikä muija!
Niin, nuo veikeät oravat pörröhäntineen ja kivoine korvineen, ovatpa ne ihania ja niiin suloisia. EIVÄT TODELLAKAAN OLE! Tämä on täysin väärä luulo! Oravat ovat ihan hirveitä otuksia ja petoja! Ja minusta, Vaniksesta, tuli niiden pesä, kiva ja lämmin patja! Tämä on niin nöyryyttävää, etten melkein pysty puhumaan tästä. Mutta minun on pakko, että saan itseni eheytettyä tästä karmeasta kokemuksesta. Tällaista ei kenenkään pitäisi kokea.
Oravat olivat hirveän laiskoja, makoilivat vain kaiket päivät, kuorsailivat ja rapsuttelivat itseään ja turkki kuhisi ties mitä kirppuja. Ja voin sanoa, etteivät auringonkukansiemenet todellakaan sovi oraville! Olin pökertyä niistä hajupommeista, joita ne päästelivät vähän väliä.
Mutta kaikista pahinta oli se, miten uroksia tuli ja meni. Ja minä jouduin seurailemaan sitä hirveää menoa! Tästä osuudesta en vaan kertakaikkiaan pysty puhumaan enempää. Mikä narttu!
Ihan kamalaa, ihan kamalaa.
Yritin monesti karata, mutta orava keksi aina pakoaikeeni ja vei minut takaisin. Lopulta onnistuin raahautumaan katon reunalla ja sieltä leijailin sopivan tuulenpuuskan turvin takaisin parvekkeelle. Tämä tapahtui eilen. Emo oli heittänyt parvekkeelle tyynyjä ym. tuulettumaan. Ja minä raahauduin niiden alle piiloon, ettei orava jälleen veisi minua saastaiseen elämäänsä.
Olisittepa nähneet Emon ilmeen, kun hän löysi minut tyynyjen alta. Näin, miten hän yritti kovasti prosessoida, mistä olin siihen ilmestynyt ja ennen kaikkea: miksi olin sen näköinen ja hajuinen kuin nyt sattuneesta syystä olin. Emo nyrpisteli nenäänsä, otti minusta etusormella ja peukalolla kiinni ja lähti viemään minua kohti roskista.
Mutta onni oli sittenkin puolellani! Kerrankin noista kahdesta riiviöstä on jotain hyötyä!
Emo katsahti ikkunasta ulos ja näki, miten Kaiku ja hänen kaverinsa Toinen Kaiku olivat juuri saaneet sidottua pyöränsä narulla yhteen ja olivat innoissaan lähdössä ajelemaan... "Voi herranjumala, mitä ne nyt taas ovat keksineet!", huudahti Emo, tipautti minut lattialle ja riensi ulos keskeyttämään varmaan kaatumiseen johtavan pyöräajelun lauseella: "Ei, ei, ei! Mitäpä jos keksisitte jotain muuta parempaa tekemistä!?!"
Kaiku ja Toinen Kaiku katselivat mykkinä takaisin ja miettivät, että mitä tämän parempaa nyt pystyisivät enää kehittämään? Mutta alkoivat silti tuumailla..
Minä raahauduin likapyykkiläjään piiloon. Ja sieltä pyykkikoppaan. Ja toivottavasti Emo pesee minut pian ihan millä ohjelmalla tahansa, sillä minä todallakin tarvitsen sitä!
Mutta onneksi en ollut mukana siinä porukassa, jonka Emo pani illalla koneeseen pyörimään ja löysi aamulla samaisesta paikasta.
Somalian flowers, somalialaisia kukkia
Tämän työpöydän alla on kori, joka pitää sisällään keskeneräisen unohtuneen projektin: somalialaisista kukkasista toteutettava torkkupeitto. Toiveissa herätellä tämä kesän tullen taas henkiin ja kukkimaan...
Löysin somalialaisen kukan ohjeen netistä. Tässäpä linkki -sivulle, jossa videolla opastetaan kukan teko: http://www.nadelspiel.com/2011/08/07/crochet-granny-square-somalia/
Lanka konepestävä vauvalanka Ciao Trunte.
Löysin somalialaisen kukan ohjeen netistä. Tässäpä linkki -sivulle, jossa videolla opastetaan kukan teko: http://www.nadelspiel.com/2011/08/07/crochet-granny-square-somalia/
Lanka konepestävä vauvalanka Ciao Trunte.
Itsestäänsiliävien paitojen ihanuus
Elmeri pitää aina töissä kauluspaitoja ja Emo välttelee, minkä pystyy, silittämistä. Tämä ei ole toimiva yhtälö. Emon mielestä silittämisessä, jos missä, menee elämä aivan hukkaan. Mutta ennen kaikkea on silittäminen tosi tylsää.
Emo kyllä nopeasti pesee kaikki koriin kasautuneet paidat (ja myös ne, jotka eivät omin jaloin sinne osaa mennä). Mutta tähän kaikki tökkää.
Siispä yleensä sunnuntai-iltaisin on Emon viimeistään arvioitava, onko Elmerillä seuraavaksi viikoksi silitettyjä paitoja, ja jollei näin ole, on silitys auttamatta edessä. Ja jottei se olisi edessä myös viikon päästä, kannattaa samalla tuskalla silittää niin paljon, että "riittää ainakin kahdeksi viikoksi". Niin, Emo laskee aina, kuinka monta paitaa on silittänyt.
Viime sunnuntaina kuulin, kuinka Elmeri ja Emo yhdessä laskivat silitettävien kasaa kasvattavat paidat. Kasa oli valtava, koska sitä eivät kasvattaneet pelkästään edellisten viikkojen en-enää-jaksa-silittää-paidat, vaan myös kahden viikon uusi kertymä sekä iso nippu täysin uusia, kuulema itsestäänsiliäviä paitoja.
He pääsivät lukuun 30, jolloin kuulin Emon ääneen ihmettelevän, mihin joku tarvitsee 30 paitaa?? (Tähän voisin kysäistä, että mihin ihminen tarvitsee tuollaisen määrän lankoja??)
Emo ryhtyi silittämään ja laskeskeli, että 2 h ja 30 min = 30 silitettyä paitaa.
Emo luovutti 12 paidan jälkeen.
Kyllä sillä taas pari viikkoa pärjää.
Ja jollei pärjää, voi hakea kasasta itsestäänsiliävän paidan.
Emo kyllä nopeasti pesee kaikki koriin kasautuneet paidat (ja myös ne, jotka eivät omin jaloin sinne osaa mennä). Mutta tähän kaikki tökkää.
Siispä yleensä sunnuntai-iltaisin on Emon viimeistään arvioitava, onko Elmerillä seuraavaksi viikoksi silitettyjä paitoja, ja jollei näin ole, on silitys auttamatta edessä. Ja jottei se olisi edessä myös viikon päästä, kannattaa samalla tuskalla silittää niin paljon, että "riittää ainakin kahdeksi viikoksi". Niin, Emo laskee aina, kuinka monta paitaa on silittänyt.
Viime sunnuntaina kuulin, kuinka Elmeri ja Emo yhdessä laskivat silitettävien kasaa kasvattavat paidat. Kasa oli valtava, koska sitä eivät kasvattaneet pelkästään edellisten viikkojen en-enää-jaksa-silittää-paidat, vaan myös kahden viikon uusi kertymä sekä iso nippu täysin uusia, kuulema itsestäänsiliäviä paitoja.
He pääsivät lukuun 30, jolloin kuulin Emon ääneen ihmettelevän, mihin joku tarvitsee 30 paitaa?? (Tähän voisin kysäistä, että mihin ihminen tarvitsee tuollaisen määrän lankoja??)
Emo ryhtyi silittämään ja laskeskeli, että 2 h ja 30 min = 30 silitettyä paitaa.
Emo luovutti 12 paidan jälkeen.
Kyllä sillä taas pari viikkoa pärjää.
Ja jollei pärjää, voi hakea kasasta itsestäänsiliävän paidan.
Ojan vetovoimasta
Emo odottaa niiin kesää, eikä pelkästään siksi, että pääsee puutarhuroimaan, vaan myös siksi, ettei jaksa enää tätä paskarallia, kuten kuulen hänen ajattelevan.
Poikasten ulkoilun jäljiltä ovat ulkovaatteet poikkeuksetta lotomärkiä, hiekkaisia ja pahimmassa tapauksessa haisevat aivan, no, sille itselleen. Kuin myös sukat ja sisähousut puolisääreen asti.
"Missä, anteeksi vaan, mutta nyt täytyy sanoa ihan suoraan, että paskaojassa, te olette käyneet taas uimassa?", kuulin Emon tänään kysyvän. Niin, Emo ei yleensä käytä poikien kuullen rumia sanoja, mutta tänään hänen on pakko.
Emo löi kaikki mahdolliset ulkovaatteet pesukoneeseen pyörimään ja julisti, että poikasilla ei sitten ole tänään enää ulos asiaa.
Ja missä ihmeessä nämäkin saa taas kuivaksi.
Emo lähti käväisemään lähikaupassa ja kun tuli takaisin, ei Kaikua kuulunut, ei näkynyt. No, ulkonahan se, oli kysynyt Elmeriltä luvan, paksun toppahaalarin oli löytänyt päälleen ja kumisaappaat. "Katso nyt, tuolla se poika ajelee pyörällä", sanoi Elmeri ikkunan ääressä Emolle. "Jaahas..", tuumasi Emo.
Ja pian kotiutui Poikanen ja heti ulko-ovella iloisena julisti olevansa aivan märkä. Kyllä vain, taas oli käyty siinä ojassa uimassa.
Ojan sijaintikin paikantui toiselle puolelle rinkiä. Sinne ei Emonkaan röntgenkatse yllä.
Kumpparit eivät auta, jos lahkeet ovat niiden päällä.
Poikasten ulkoilun jäljiltä ovat ulkovaatteet poikkeuksetta lotomärkiä, hiekkaisia ja pahimmassa tapauksessa haisevat aivan, no, sille itselleen. Kuin myös sukat ja sisähousut puolisääreen asti.
"Missä, anteeksi vaan, mutta nyt täytyy sanoa ihan suoraan, että paskaojassa, te olette käyneet taas uimassa?", kuulin Emon tänään kysyvän. Niin, Emo ei yleensä käytä poikien kuullen rumia sanoja, mutta tänään hänen on pakko.
Emo löi kaikki mahdolliset ulkovaatteet pesukoneeseen pyörimään ja julisti, että poikasilla ei sitten ole tänään enää ulos asiaa.
Ja missä ihmeessä nämäkin saa taas kuivaksi.
Emo lähti käväisemään lähikaupassa ja kun tuli takaisin, ei Kaikua kuulunut, ei näkynyt. No, ulkonahan se, oli kysynyt Elmeriltä luvan, paksun toppahaalarin oli löytänyt päälleen ja kumisaappaat. "Katso nyt, tuolla se poika ajelee pyörällä", sanoi Elmeri ikkunan ääressä Emolle. "Jaahas..", tuumasi Emo.
Ja pian kotiutui Poikanen ja heti ulko-ovella iloisena julisti olevansa aivan märkä. Kyllä vain, taas oli käyty siinä ojassa uimassa.
Ojan sijaintikin paikantui toiselle puolelle rinkiä. Sinne ei Emonkaan röntgenkatse yllä.
Kumpparit eivät auta, jos lahkeet ovat niiden päällä.
Barcelonan reissun vihreät osuudet
Emo ja Elmeri kävivät maaliskuussa Barcelonassa. Tässä matkan vihreät bongaukset:
 |
| Vain viltti ja eväät puuttuivat... |
 |
| Tämän tunnelin ei soisi loppuvan koskaan ja voisipa sen siirtää omaan pihaan... |
 |
| Tuoksuva metsä kutsuu käyskentelemään... |
 |
| Osta oma sitruunapuu, vain 600€ ;) |
Väriä harmauteen
Poikaset valmistautuneet virpomisreissuun...
Karkinhimo oli niin valtava, ettei sadekaan haitannut. Jostain talosta oli saanut ihan Toblerone-patukan -> Emokin lähtee pukeutumaan noidaksi (ei vaadi suuria toimia) ja kyseiseen taloon virpomaan...
Jutustelua lähinnä pelargonioista
Pelargoniat, kärhöt ja viinirypäle ovat viettäneet talven autotallissa, jossa lämpötila on viileä, mutta kuitenkin plussan puolella. Autotallissa on muutamia pieniä ikkunoita, joten kevättalvella alkaa tapahtua, kasvit heräävät henkiin ja joskus ovat pelargoniat ehtineet puskea kukkaakin ennen kuin olen havahtunut ottamaan ne sisälle kasvamaan ja myöhemmin kesän tullen parvekkeelle.
Minulla on näiden suhteen aikalailla sama kuvio: Leikkaan syksyisin pelargonioiden varret poikki ja vien autotalliin. Keväällä, yleensä maaliskuussa, mutta joskus jo aikaisemmin, olen vaihtanut mullat ja siistinyt niitä ja rapsinut vähän lisää, jos ovat ehtineet kasvattaa jo pitkätkin hennot varret. Ja vaikka niissä ei olisi ollut mitään elämää näkyvissä, niin yhtä lukuunottamatta kaikki ovat aina heränneet henkiin ja tuoneet parvekkeelle väriä pitkälle syksyyn. Yleensä kukinta on ollut komeimmillaan elo-, syskuussa (saisipa olla aikaisemminkin;) ja lokakuun alkupuolella olen siirtänyt ne autotalliin. Toisaalta aina harmittaa pätkiä kukkivia pelargonioida poikki, mutta joskus lokakuussa niiden hillitön väriloisto alkaa näyttää todella omituiselta lehdettömää koivikkoa vasten:) Minulla on aina kottikärryllinen kukkuroillaan pelargonian lehtiä ja kukkia, komea näky sekin!
Pelargonioita on yleensä n. 20 kpl, 80 % itse siemenistä kasvatettuja. Viime syksynä heitin ne värit pois, joista en pitänyt eli tänä talvena pelargonioita talvehti vain 9 kpl. Minulla oli tarkoitus laittaa näitä lisää kasvamaan, siemenetkin hankin ajoissa. Mutta en ole vieläkään kylvänyt niitä, vaikka yleensä kulvän pelargoniat viimeistään maaliskuussa! Tänä vuonna olen näiden pelargonioiden kanssa kuukauden myöhässä...
Siemenet itävät todella hyvin, kun ne vain painetaan mullan pintaan, eikä peitetä ollenkaan. Suosittelen!
Jatkoa... tänään (10.4.) kylvin 2x8 pelargoniaa, palaan asiaan, mikä on itämis-% ja ehtiikö ne enää kukalle ollenkaan, kun näin myöhään ne kylvin. Pussin mukaan jo 5 päivän jälkeen saattaa alkaa tapahtua, katsotaan...
Minulla on näiden suhteen aikalailla sama kuvio: Leikkaan syksyisin pelargonioiden varret poikki ja vien autotalliin. Keväällä, yleensä maaliskuussa, mutta joskus jo aikaisemmin, olen vaihtanut mullat ja siistinyt niitä ja rapsinut vähän lisää, jos ovat ehtineet kasvattaa jo pitkätkin hennot varret. Ja vaikka niissä ei olisi ollut mitään elämää näkyvissä, niin yhtä lukuunottamatta kaikki ovat aina heränneet henkiin ja tuoneet parvekkeelle väriä pitkälle syksyyn. Yleensä kukinta on ollut komeimmillaan elo-, syskuussa (saisipa olla aikaisemminkin;) ja lokakuun alkupuolella olen siirtänyt ne autotalliin. Toisaalta aina harmittaa pätkiä kukkivia pelargonioida poikki, mutta joskus lokakuussa niiden hillitön väriloisto alkaa näyttää todella omituiselta lehdettömää koivikkoa vasten:) Minulla on aina kottikärryllinen kukkuroillaan pelargonian lehtiä ja kukkia, komea näky sekin!
Pelargonioita on yleensä n. 20 kpl, 80 % itse siemenistä kasvatettuja. Viime syksynä heitin ne värit pois, joista en pitänyt eli tänä talvena pelargonioita talvehti vain 9 kpl. Minulla oli tarkoitus laittaa näitä lisää kasvamaan, siemenetkin hankin ajoissa. Mutta en ole vieläkään kylvänyt niitä, vaikka yleensä kulvän pelargoniat viimeistään maaliskuussa! Tänä vuonna olen näiden pelargonioiden kanssa kuukauden myöhässä...
Siemenet itävät todella hyvin, kun ne vain painetaan mullan pintaan, eikä peitetä ollenkaan. Suosittelen!
 |
| Autotallissa nököttävä kärhö |
 |
| Pelargoniat ennen siistimistä |
 |
| Odottavat pääsyä multaan... |
Jatkoa... tänään (10.4.) kylvin 2x8 pelargoniaa, palaan asiaan, mikä on itämis-% ja ehtiikö ne enää kukalle ollenkaan, kun näin myöhään ne kylvin. Pussin mukaan jo 5 päivän jälkeen saattaa alkaa tapahtua, katsotaan...
 |
| 13.4., ensimmäinen siemen itänyt |
 | ||
| Kuvia pelargonian taimista 27.4. - pienenpieniä ovat ja kahdessa ruukussa ei viherrä mitään |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
