Talvikarnevaali

Winter Carnival valmistui sopivasti lumiseen maisemaan.
Tämä paita ei alkanut mitenkään suunnitellusti, tosin sama kaava on toistunut joskus ennenkin jonkun tietyn mallin kohdalla: Katselin muuten vain Dropsin ohjeita - tämä malli hyppäsi esiin - jäin tuijottamaan - enhän villapaitaa halua neuloa - enhän kirjoneulevillapaitaa halua neuloa - menin pois - palasin uudestaan tuijottamaan - menin kaivelemaan Karismat esiin - valkkasin värejä - etsin sopivat puikot - aloin neuloa. Ja kaikki tämä saman illan aikana, eikä suunnitelmissa ollut neuloa minkään sortin kirjoneulevillapaitaa. 
Tämä on myöskin 1. paita, jonka olen koskaan neulonut ylhäältä alaspäin eli neulomuslaisen maailmankatsomukseni mukaisesti täysin väärin päin. Tämä on vähän sama kuin sukassa, joka kaiken järjen mukaan pitää neuloa varresta varpaisiin ei varpaista varteen - ja sukkaa en ole vieläkään kokeillut neuloa nurinkurin, vaikkakin aikeissa on, joku kaunis päivä. Mutta paitaan jos palataan, niin kaarrokepusero on ihan lempparijuttu: Saa neuloa koko ajan oikeaa ja valmista tulee nopeasti. Tosinpa hihojen neulominen oli vähän hankalaa, koska koko muu pusero oli jo valmis, ja pyöri siinä mukana. Jos taas paidan olisi aloittanut helmasta, niin vain kaarrokeosuudessa olisi koko paitahommeli ollut samaan aikaan työn alla. Mutta, niin tai näin, tykkäsin tehdä tätä paitaa, kaikkine langanpäineenkin.
Ja niitä langanpäitä, niitähän syntyi 9 eri värillä ihan kivasti, kun väri vaihtui tiuhaan, välillä neulottiin yhdellä värillä vain yksi kerros. Mutta tässä kohdin tunnustan jotain: Minusta langanpäiden päättely on oikeasti ihan jeesjuttu, kuuluu asiaan. Ja, jos saa kaikessa rauhassa tehdä, niin on ihan rentouttavaakin hommaa. Se ei ole minulle mikään hirmuinen mörkö, ainakaan enää. Minulla on myös erittäin salainen ase: Ihan paras päättelyneula! Olenkohan jo vouhottanut tästä neulasta täällä ennenkin? Neula on n. 10 cm pitkä ja kiinnittäkääpä katse tuonne neulan kärkeen, se on ohut ja hieman käyrä. Ai, että se puikkelehtii kivasti langansäikeiden läpi ja päättelee langanpäät kuin itsekseen. No, vähän pitää auttaa, ja jaksaa istua peffallaan penkissä, ja pitää huolta, etteivät sakset lähde kävelemään erään 3-vuotiaan mukana jonnekin pois. Neulaa myytiin aikoinaan, ja toivottavasti vieläkin, sellaisessa useamman neulan pakkauksessa. Ja sen jälkeen, kun hoksasin, että millainen helmi paketissa on, ostin useamman paketin, vaikken muilla neuloilla tee juuri mitään. Mutta nyt minulla on varmasti aina tällainen neula käsillä, kun jotain pitää päätellä, vaikka yksi neula jonnekin käsittämättömästi katoaisi. Sillä tässä taloudessa on joillakin asioilla tapana kadota jonnekin ja minä olen siihen syytön. Minä en ole se, joka kadottaa, vaan minä olen se, joka etsii ja löytää.
Tänä syksynä olemme kokeneet hermoja raastavia hetkiä avaimien kanssa ja juurikin minun avaimieni kanssa! Tulin joskus lokakuussa töistä, mukana oli Pörri, Pörrin hoitokassi, oma laukku, työlaukku ja posti. Eli minulla oli niin sanotusti kädet täynnä. Nakkasin siis eteisessä avaimet lipaston päälle ja näin, miten ne sieltä pomppasivat lattialle. Tämän jälkeen seurasi kaikenlaista kotiintulotohinaa: riisutaan lapsi, katsotaan syrjäsilmällä, miten Pörri nostaa avaimet lattialta ja laittaa niitä johonkin kassin sivulokeroon, kielletään lasta, lapsi ottaa avaimet pois, riisutaan omat vaatteet, siirrellään kasseja, mennään tekemään kiireellä ruokaa, laitetaan pesukone päälle, jne. Seuraavana päivänä, kun yritin tulla kotiin, ei kassissani ollutkaan avaimia. Ei ollut, vaikka käänsin kassin monta kertaa läpi. Onneksi Poikaset päästivät Äiteen kotiin. Sitten etsittiin koko lipasto ja kaikki muutkin mahdolliset paikat. Ei ollut avaimia, ei niin missään. Ja samassa nipussa katosi myös oma postilaatikon avaimeni. Eli meillä oli jäljellä vain yksi postilaatikon avain, jota yhteisesti jatkossa käytimme. 
Kunnes, eräänä iltana, kun olin aikeissa lähteä katsomaan postilaatikon sisällön, ei sitä postilaatikon avaintakaan ollut missään. Se ei ollut siinä, missä normaalisti pidettiin, eikä se ollut missään muuallakaan epänormaalissa paikassa. Ja sitä etsittiin, porukalla. Posti makasi laatikossa, eikä siihen ollut mitään keinoa päästä käsiksi. Uskokaa, kun sanon, että sitä postilaatikon avainta etsittiin, sitä etsittiin niin maan perusteellisesti! Kunnes sitten, eräänä iltana, kun posti oli maannut laatikossa useamman päivän, ja minä pohdin vakavissani, että lähdenkö kääntämään vielä roskalaatikon läpi, tuli reissussa olevalta Elmeriltä viesti. Siinä viestissä oli kuva ja kuvassa postilaatikon avain. Elmeri oli juuri hauskuuttanut työkavereitaan jutulla, kuinka minä olin hukannut ensin kotiavaimen ja postilaatikon avaimen ja sitten vielä toisenkin postilaatikon avaimen. Olipa sitten laittanut kädet takin taskuun ja hämmästyksekseen löytänyt avaimet sieltä! Ei, Elmeri ei ollut hakenut postia silloin, kun avain katosi. Minä hain, mutta en Elmerin takki päällä. En koskaan pidä Elmerin takkia, sillä ne ovat minulle aivan käsittämättömän suuria.
Ja: Mistäs muutama päivä takaperin löytyivätkään ne minun lokakuussa kadonneet kotiavaimeni? Dadaa: Elmerin rönttätakin taskusta, sellaisen takin, jota pitää päällään, kun puuhailee pihalla tai autotallista jotain. Sitä oli silloinkin menossa tekemään, kun käsi kävi taskulla ja löysi kadonneet avaimet...
Eli, tästä eteenpäin, jos jotain joudumme etsimään (kuten Poikasten huppari tai ulkohousut tai mitä vain, pientä tai suurta) menemme ensin kääntämään Elmerin takin taskut, sillä ne tuntuvat imevän jotenkin salaperäisesti esineitä puoleensa..
Tässä kohdin tätä postausta alamme kovasti lähestyä Kuinka monta langanpäätä -veikkausta, jonka laitoin muutama päivä sitten pystyyn. Veikkauksia tulikin mukavasti ja uskokaa tai älkää, joku teistä tiesi, melkein tismalleen oikein, nimittäin Knea, joka sanoi langanpäitä olevan 256. Knea, voit käyttää tästä edespäin itsestäsi titteliä Suuri Langanpäätietäjä, sillä langanpäitä on kipossa 252. Ja Knea, koskapa tiedät näin hyvin, niin voisit ehkä salaisesti paljastaa ensi viikon oikean lottorivin :)
Toisen paketin arvoin kaikkien osallistujien kesken, onnettarena Pörri ja käteen tarttui lappunen: karjalainenkatja.
Onneksi olkoon molemmille voittajille! Kokeillaanpa saada nyt toisiimme yhteys, että saan teidän osoitteet :) Pakettien sisällöstä kuva myöhemmin blogissa, kunhan saajat ovat ehtineet ne ensin availla. Ja kiitoksia myös kaikille muille osallistujille :)
Tämä paita sopii hienosti vaikka jämälankatyöksi. Ja voisin kuvitella tekeväni tämän uudestaankin. Langanjuoksut ovat kuitenkin lyhyitä ja kuviot toistuvat samalla rytmillä koko kerroksen ajan, joten neulominen on siten sulavaa. Ja kuvioiden välillä neulottiin erivärisiä raitoja, jotka tosin näkyvät aika huonosti, sillä kaikki raidat ovat vaaleita sävyjä: valkoista, vaaleanpunaista, vaaleaa beigeä, jäänsinistä.
Malli: Drops Winter Carnival, koko M
Lanka: Drops Karisma, sävyt: 71, 76, 70, 40, 13, 66, 74, 01, 65
Puikot: resoriin 3 1/2 ja kirjoneuleeseen 4 1/2
Langankulutus: 540 g

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana villapaita! :) Ja mahtavaa, että avaimetkin lopulta löytyivät. Ei siellä sattuis olemaan myös min isäpuolen autonavaimia... Ei oo auto liikkunut kuulemma moneen viikkoon, kun (ne ainoat) avaimet mystisesti (ja herralle hyvin tyypillisesti) katosivat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D En ole varma, kuinka isolla säteellä Elmerin taskut avaimia imevät puoleensa. Pitänee kurkistella taskuihin, josko sieltä löytyisi aivan outojakin avaimia :D

      Poista
  2. Kyllä kannatti päätellä langanpäitä, villapaita on aivan ihana! Alkoi jo houkuttaa tehdä itsellekin, kun taitaisi olla tuolla Karismoitakin varmaan villapaidallisen verran. No, joululahjaneuleet pitää ainakin ensin saada tehtyä...

    VastaaPoista
  3. Aivan upea paita! Kerrassaan kaunis, värit sopivat todella hyvin toisiinsa.

    Ja minä aivan kiljahtelin ilosta, kun tänään luin sähköpostia ja huomasin onnettaren suosineen minua. Pörrille isot kiitokset.
    Laitoin sähköpostia tulemaan sinulle.
    -katja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Ja hyvä, että saimme yhteyden toisiimme, minäpä laitan tällä viikolla postia tulemaan :)

      Poista
  4. Minä olen taas aloittanut solmia kaikki langanpäät yhteen ja kerälle. Joskus törmäsin pätkäkintaisiin, joissa solmujen hapsut jäivät sisäpuolelle lämmittämään. Ehkä joskus saan sellaiset tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tämä sellainen kaksipuoleinen lapanen, langat jäävät lapasten väliin vai ihan vaan siellä hyppysissä kiinni ne langat? Hyvä idea muuten päästä jämäkeristä eroon. Ja tuohon voisi ujuttaa muitakin ihmevärisiä lankoja, joita on joskus hankkinut syystä, joka tässä hetkessä ei enää aukea :D

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Variaatio-lapaset - malli D