Supersalmiakki 1

Anniina Imposen suunnittelemat Supersalmiakit komeilevat aivan syystäkin Fazer x Novita Sukkalehden kannessa. Onhan ne niin komeat, että oli pakko neuloa. 

Mielestäni Supersalmiakkia on ollut olemassa aina, joten googletin varmuuden vuoksi karkin historiaa: Monen rakastama ”silmäsalmiakki” eli Super Salmiakki sai alkunsa rasiana 1971. Vielä tuolloin super oli oikeasti super, eikä vain sanahelinää. Yhä edelleen moni muistaa Super Salmiakin pihaleikkien kuumimpana valuuttana. Entisenmallinen pieni neliöaski mahtui mukavasti sammareiden taskuun.

Eräs tuttava kutsuu tätä karkkia nimellä "väyrysen silmät". 

 

En muista syöneeni näitä niinkään aivan lapsena, vaan enemmän isompana ja varsinkin ihan aikuisena. Tämä oli juuri se karkkipussi, jota ainakin ennen sai työpaikan karkkiautomaatista. Sinne oli mentävä, kun salmiakin himo iski kesken työpäivän. Joskus pussi jäi saamatta: Olit laittanut kolikot koloseen... ja katsoit, miten pussi lähti pienen kitinän kera hitaasti liikkumaan... ja aivan pian tipahtaa alas... paitsi, joskus ei tipahtanutkaan. Voihan kääk! Saattoipa niitä joskus tulla alas ihan kaksin kipaleinkin...

Ja, olen melko varma siitä, että Silmäsalmiakkipussi oli ennen raskaampi. Todistusaineistoa minulla ei kuitenkaan ole. Mutta nyt aloitan seurannan. Nyt, vuonna 2022, on pussin paino 80 g. 

Mutta, jos oikein tekee mieli salmiakkia, on parempi valinta tämä toinen, nimittäin Salmiakki mix -pussi. Se sisältää kolmenlaisia salmiakkikarkkeja, silmäsalmiakkia sekä kahta muuta salmiakkia. Noista kahdesta nuo pehmeämmät, ne ovat sitä oikeaa salmiakkia, minun mielestäni. Ja pussilla painoa 180 g. Ei lopu kesken.

Sukkiin menee Veikan sävyt noki, appelsiini, valkoinen ja joulu. Kaikkia muita värejä löytyi kotosalta, mutta joulun punaisen jouduin hankkimaan kaupasta. Onneksi näitä Veikkoja saa "joka kaupasta", sillä tuona hetkenä, kun punaista ei varastoista löytynyt, oli kerä saatava heti. Jouduin sittemmin ostamaan lisää noen väristä lankaa. Kerä ei ilmeisesti ollutkaan täysi tai onnistuin muutoksillani kuluttamaan enemmän lankaa kuin mallia piirulleen seuraten olisi kulunut. Toki osa tekemistäni muutoksistani oli lankaa vähempi kuluttavia, osa enempi. Mutta yhtä kaikki, noen värinen lanka loppui, kun olin tekemässä toisen sukan vartta ja siihen hain toisen kerän. Toistakin kerää kului 60 g. 

Ohjeen koko on 38/39, mutta ohjeen alkua silmäillessäni pisti heti silmään, että aloitussilmukkamäärä on omaan jalkaani aivan liikaa. Tämä on tuttu ongelma minulle, sillä yleensä polvisukkaohjeet on ns. "peruspohkeelle" ja omani ei siihen kuulu. Ja vaikka huomioin sen, että kirjopolvarissa voi hyvinkin olla 4 silmukkaa enemmän kuin esim. räsäripolvarissa, niin tässä mallissa niitä oli vielä paljon enemmän. Aprikoin sen välillä, että teenkö sukat nallukasta vai teenkö veikasta, mutta pienemmillä puikoilla. Kallistuin lopulta jälkimmäiseen. Näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt mennä nallukalla. Siihen on toinenkin syy kuin tämä mallin minulle liian suuri silmukkamäärä: Nallukan vahvuinen lanka on omaan makuuni miellyttävämpi kirjoneulesukassa, Veikasta tulee liian lämmin ja tuhti kirjosukkana.

Toinen asia, minkä alussa tarkistin, oli varren kerrosmäärä. Se oli melko alhainen siihen nähden, mitä yleensä veikkapolvareihin teen. Teen yleensä 20 krs resoria plus n. 100 krs vartta, näin tulee hyvän pitkä sukka. Tein nyt sukkaan hieman pidemmän resorin kuin mallissa, mutta sukista tuli silti polvareiksi muuan senttiä liian lyhyet, varren pituudeksi tuli vain 36 cm. 

 

Tein malliin muutamia muutoksia, osa harkittuja, osa lukuvirheitä:
-Jotkut kavennukset tein toisin päin eli vaihdoin kaksi oikein yhteen/ylivetokavennuksien paikkaa toisinpäin. Johtuen siitä, miten olen tottunut tekemään tai miten sopi paremmin kyseiseen kavennuspaikkaan. 
-Tein silmän mustan osuuden myös neuloen, sillä en halunnut päätyä silmukoimaan sitä jälkikäteen. Tulipahan siinä samalla neulottua. 
-Varren neulottuani, nilkan kohdalla, katsastin jalkaosan ohjetta etukäteen ja älysin, että sen silmukkamäärä ei ole koon 38/39 silmukkamäärä, nyt mentiin jo "miesten suuren sukan" silmukkamäärällä. Neuloin siten kantalapun matalammaksi, jotta kantalappu ei ensinnäkään olisi niin korkea ja kiilakavennettavia silmukoita olisi vähemmän, jalkapöydällä väljyyttä vähemmän. 
-Aprikoin myös, että alanko tehdä ohjeen mukaista yksinkertaista kantalappua, koska yleensä teen vahvistetun, mutta tein silti yksinkertaisen. No, olihan se ohjeessakin vahvistettu, mutta olin lukenut tuon kohdan käsittämättömällä tavalla väärin. 
-Jalkapöydän päällä olevan pintaneuleen neuloin puikoilla 1 ja 4 ihan sileää.

Sukat ovat olleet nyt valmiina tovin. Olen kokeillut jaloissa kuvauksien verran, ei ainakaan jalkoja palella... Mutta sukkien leveys sekä varressa, että teräosassa on liikaa, ainakin paljaille jaloille, kuten sukkia kotosalla pidän. Näin siitä huolimatta, että pääsin pienemmillä puikoilla ohjetta tiheämpään neuletiheyteen (ohjeessa 24, minulla 25). Mutta, ehkäpä voin esitellä komeita sukkia jossain siten, että puen alle ohuet sukat ja kapealahkeiseiset housut tai sukkahousut. Sukat pysynevät jaloissakin paremmin, kun alla jotain muutakin kuin paljas iho. 

Sukat kääntävät varmasti katseita. 

Malli: Supersalmiakki I. Suunnittelija Anniina Imponen. Fazer x Novita sukkalehti 2022 (Suosikkimakeiset ja nostalgiset karamellit)
Lanka: Novita 7 Veljestä, värit Noki (099), Appelsiini (278), Valkoinen (011), Joulu (549)
Puikot: 3,25
Langankulutus: 211 g

Harmittavasti ei kuvissa näy nuo silmien alla, sekä nilkan/jalkapöydän, mustat pintaneuleet. Pintaneule ei mustasta oikein nouse esiin. Mutta sitä on siis siellä, oikeasti. Ihan kuin näissä karkeissakin ne kuviot, tiedätte kyllä, jos olette namusia maistelleet. 

En taida tällä erää tehdä tästä lehdestä muita sukkia. Tosin vilkuilin vähän Pihlaja-mallia, sitä ei tarvitsisi ainakaan leveyden puolesta säätää ja olisi Nallesta...

17 kommenttia:

  1. Rakastan salmiakkia ja todellakin tuo mix on suosikkini. Todella herkullinen sukkamalli. Kyllä tuo sukkalehti on pakko ostaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mix on niin hyvä sekoitus. Ja, kyllä, lehti on vähän sellainen keräilykappale, ainoa laatuaan.

      Poista
  2. Näitä olen itsekin miettinyt pitäisikö tehdä. Ja mukavat muistot Super salmiakista tuli tuosta lauseesta, että aski mahtui hyvin sammareiden taskuun. Tämä muisto minulla on lapsuudesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hauskaa, miten pienistä asioista nousee isoja muistoja mieleen :)

      Poista
  3. Ihanat sukat! Hyvin sait sopimaan omaan jalkaan! Tuo malli saattaa olla itselle vähän liian haastava joten en ainakaan vielä ole tutkinut sillä silmällä että neuloisin nämä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka joskus neulonkin ne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. Joku päivä kenties sopiva tällekin mallille :)

      Poista
  4. Kauniit karkkisukat olet ahertanut valmiiksi.
    Supersalmiakki ei ole enää sitä samaa, mitä se oli silloin 70- luvulla.
    Sukkien neulomisessa on jokaisella neulontakerralla sama tenkkapoo, tuo koko . Nallesta tulee mukavampia pitosukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salmiakki ei todellakaan ole samanlaista kuin ennen. Varsinkin merkkarit on aivan pilattu.

      Poista
  5. Nyt on ihanat! Melkein sorrun ohjeen hankintaan. Toivotaan, että lehti on kaikkialta loppu.

    VastaaPoista
  6. Nyt olet varautunut mahdollisiin sähkö- ja lämpokatkoihin kunnon paksuilla kirjoneulevillasukilla. Niistä tuli syötävän ihanat. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kunpa ei tulisi sellaisia ollenkaan. Mutta, jossain kohtaa talvea olisi kiva näitä sukkia ulkoiluttaa.

      Poista
  7. Tulipa nätit ! Paras salmiakki on se pieni, vinoneliön mallinen. Aikanaan ostin monta rasiaa kun se oli ainut joka tehosi raskauspahoinvointiin. No ehkä juuri sen takia minusta paras että siihen liittyy tällainen muisto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko sellainen ihan litteä, apteekin salmiakki? Se on kyllä hyvää. Ja varsinkin sinulle toi helpotuksen oloon, onneksi.

      Poista
    2. Fazerin salmiakkia oli, en osaa sanoa onko sitä vielä myynnissä.

      Poista
  8. Nätit tuli ja värit ovat aivan nappiin. Sinulla on kokemusta polvareiden neulomisesta ja sillä perusteella pystyit tekemään omia muutoksia. Hyvältä näyttävät jalassa, mutta jos ovat liian löysät niin ainahan voi pitää ulkona vaikka leggingsien päällä. Varmasti keräävät katseita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin näitä varmaankin täytyy pitää. Mutta kuinka isot kengät pitää olla, että mahtuvat sinne..? Vai kuljenkohan kauppaan tohvelit jaloissa :D Kotosallahan räsärit ovat ihan parhaat.

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 14/14 Mansikat