Pehmeitä lankapallukoita

Yksi asia on johtanut toiseen... joten jokuiset pehmoiset lankapalleroiset ovat pomppineet meille. Ja niiden hiplailu ja nuuhkuttelu ja painaminen poskea vasten on tuntunut niin hyvältä! Mies tokaisikin yhtenä iltana touhujani seuraillessaan, että olisikohan minun aika hakeutua hoitoon... Miehet, ne ei vain ymmärrä.

Niin, kaikkihan alkoi siis siitä, kun Lapasten missikisat kävivät kuumimmillaan ja olin niitä varten löytänyt varastosta Gründl Hot Socks Riva (6) -lankaa. Ja ihastunut siihen ikihyväkseni. Ja samalla tajusin, että sitä on saatava lisää, heti, mutta mistä? No, ei tietenkään ihan mistään. Kun säilöö ja kääntelee lankoja varastossa pitkään, niin NIITÄ EI ENÄÄ SAA, meni jo, turha uikuttaa perään. Surffailin sitten muita vastaavia lankoja, saman vahvuisia... ja dadaa, päädyin Vyyhdin verkkokauppaan. Siinäpä se sitten oli, värikäs lanka, Madena.

Olen nyt Hot Socks -fani. Sellainen tositosi fani. Fani, joka harkitsee vakavissaan, josko alkaisi käyttää huomattavasti vähemmän erästä kotimaista ja korvaisi ne osittain tällä, osittain muilla.  

Kaksi kerää High Twist:ia, he ovat sukkalankoja, mutta niin pehmoisia, että ei mitään järkeä! Aivan kuin kuohkeat 100 % merinolangat, jotka eivät todellakaan kestä sukissa. Ajattelin pistellä näitä kahta väriä yhdessä. 

Wolken Spiel, käsin värjättyä... ja kyllä, vaikka sukkiin! Mutta millaisiin? Pehmoisiin... uuh! Tai miksei johonkin muuhunkin pehmoiseen.

En melkein kestä enää. Manos del Uruguay Alegria, väri Ceibo, mitä tarkoittaneekaan? Ainakin värien liukua, minulle <3

Schoppel Zauberball, täysmerinoa, tämä pääsee ehkä huiviksi, jonkun toisen langan kaverina...

Schoppel Wunderklecks, taiteellisesti värjättyä lankaa. Lankataidetta! Ja niin minun värini... tätä haluaisin monta monta monta kerää lisää. Aloitin tästä kerästä huivin, toisen langan otin seuraksi sille. Tämä lähti ensimmäisenä puikoille, koska on kaunein kaikista.


Toinen pehmuinen paketti tuli sattuman kautta. Kuulun FB:ssa aika moneen käsityöryhmään, mutta en lueskele niitä melkein ikinä, paitsi silloin, kun joku julkaisu pompsahtaa sieltä esiin. Ja nyt pompsahti! Oli neulottu ihana Medusa-malli, mutta mekoksi soveltaen, ja aivan eri langasta, ei mistään Veikasta. Ja se oli upeista upein! Oli saatava Lana Gatto VIP -lankaa. Värien kanssa piti vähän miettiä, päädyin keltasävyisiin. Olen tällä hetkellä näemmä täti Keltainen. Nyt en ole varma, teenkö tästä maailman pehmeimmästä merino-cashmere -langasta mekon Medusa-mallilla vai millä, mutta mekoksi tämä päätyy. Onneksi Titityy:ssä oli tätä lankaa.


Vähän aikaa sitten oli telkussa joku keksijänero (olikohan jaappanilainen) kehittänyt sellaisen laitteen, että sillä saattoi maistella makuja. Ensiksi valittiin, mitä makuja haluaisi maistella ja sitten nuoltiin sellaista näyttöä, naminami. Vaikka kualjkiäryle tai kalakukko tai mämmi, no, ei varmaan oikeasti. Mutta kumminkin, erilaisia makuja. Niin tuli mieleen, että mikseipä tuokin keksijänero olisi käyttänyt aivojaan siihen, että olisi keksinyt meille hypistelykäden ja nuuhkunenän. Tekin voisitte nyt ottaa kyseisen toiminnon käyttöön ja saisitte nuuhkutella ja hypistellä kuvieni lankoja. Varmasti kyseisille toiminnoille joku keksisi heti pervompaakin käyttöä, mutta oikeasti minä nyt ehdotan ihan vain meille neulootikoille lankojen tutkailuun. Käsi ylös, kelle EI olisi käyttöä.

16 kommenttia:

  1. Hypistelyä kaipaa myös kankaiden ostaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, toivottavasti joku keksijänero ymmärtää, että tällaiselle on todellista tarvetta!

      Poista
  2. Hullaannuttavan kuuloisia lankalöytöjä sinulla!
    Olet oikeassa, miehet eivät aina ymmärrä.
    Onneksi 😊.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehillä taitaa olla ihan omat hullutukset, jotka eivät meille aukene...

      Poista
  3. Olisihan sille käyttöä. Minäkin tilailen lankoja ilman ennakkohipelyä, eikä se ole ollenkaan sama ja yllätyksiä voi tulla. Tuollainen inventaario pitäisi kyllä tehdä. Ottaa langat esiin ja päättää, mitä niistä tulee. Hieno juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesin, että muillekin tarpeellinen. Pitääkö se sitten ihan itse alkaa keksiä ;D

      Poista
  4. Onpa ihania lankoja. Niin tekisi mieli... mutta pysyn lujana. Lankapaasto voimassa määrittelemättömän ajan, mutta mieluiten useita kuukausia. Onneksi ei ole mitään hypistelysovellusta. Voisi käydä paastolle ohraisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en ajetellutkaan, toiminnon kääntöpuoli. Ehkä en sittenkään ala sitä keksiä itse. Onneksi en vielä ehtinyt.
      Pysy lujana lankapaaston kanssa :)

      Poista
  5. On ihanaa katsoa toisen lankalöytöjä, ja ihania värejä. Minulla on ollut heikohkoja kokemuksia Hot socks- langoista sukkina. Kovaan käyttöön joutuneet pojan sukat nyppyyntyivät ja huopuivat nopeasti. Siirryin Opalin lankoihin, ja ne ovat kestäneet paremmin. Tämä on se poika, joka pitää koko ajan villasukkia. Alegria on ihanaa lankaa, meillä on työkaverin kanssa siitä tiimihuivit. Lana Gattoa minulla on paidallinen odottamassa sopivaa ohjetta. Yhdet lapaset siitä jo neuloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla kommentilla sait minut epäröimään, pitäisikö sittenkään ihan huudella olevansa tosi fani. Kun minäkin pidän villiksiä aina. Pitänee neuloa yhdet ja ottaa testiin. Pidätän itselläni oikeuden vaihtaa mielipidettä ja irtisanoa tosi fanin jäsenyyden, tarvittaessa. Ja onneksi en ehtinyt varastoakaan vielä putsata niistä kestävistä langoista. Hitaus on näemmä eduksi joskus.
      Kiva kuulla positiivisia kokemuksia Alegriasta ja jään odottamaan, miksi sinun Lana Gatto muodostuu :)

      Poista
  6. Kauniita lankoja. Olen yrittänyt olla ostamatta lankoja, mutta...Tänään kulutin lahjakorttini Taitoshopissa ja korvisten lisäksi ostin Vuonuen Pentti lankaa, kun oli niin ihanan vihreitä värejä.Saa nähdä , miten kestää muovittomana eli tencel-lisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentti on kokeilematta:D Jään mielenkiinnolla seurailemaan, miten tencel kestää!

      Poista
  7. Ihania lankoja. Mies jaksaa ihmetellä, miksi pitää kaupassa kiertää lankahyllyn kautta ja hypistellä vähän vaikka ei ostaisikaan mitään. Ei ymmärrä että no siksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne voi ymmärtää. Ja kaupassa ei todellakaan voi käydä ilman, että jalat kuljettaa lankahyllyn ohi :)

      Poista
  8. Moneen ihanaan neuleeseen lankatarpeet.
    Mikähän se on, että kaupassa sen lankahyllyn
    ohitse ei tahdo päästä millään, langat houkuttavat sieltä
    hyllystä väriloistollaan. Pitää saada kokeilla ja katsella, samalla
    on sanottava itselleen tiukasti, et osta yhtään kerää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)