Piparisukat

Novita knitsin sivulla alkoi marraskuun puolivälissä Piparisukka KAL, joka jatkuu vielä viikon... Mutta omat piparit on nyt leivottu ja valmiit esiteltäviksi.

Neuloin sukat ohjeen mukaisella Nallella, sävyt luonnonvalkoinen, vaahtera ja kaarna. 


Puikot vaihdoin 2,5 mm:iin, koska sukan aloitussilmukkamäärä, 80 silmukkaa, olisi ollut minulle auttamattomasti liian paljon. Pohkeesta tuli näin muuten sopiva, mutta resorissa olisin saanut pudottaa silmukkamäärää vieläkin pienemmäksi. 


Sukkaan alkoi piirtyä piparikakkutaloa, mutta minun talojeni asukkaat tahtoivat muuttaa talopaketin ikkunat pieniruutuisiksi. Neuloin myös toisen sukan kuvion vasemmalta oikealle, että sain kuvion toiseen sukkaan toisinpäin.


Kun talot oli paistettu, oli aika leipoa sydänpipareita. Silloin tämän talon emäntä huomasi, että leivinpaperi oli vähissä, joten sydämet piti asetella pellille tiiviisti, joka toinen toisinpäin. Mallimuottikin vaihtui leipurin omaan. Sama tilanne jatkui pipariukkojen kohdalla.


Ja tähtien. Ja sitten leipurille tuli jo kiire saada piparit leivottua. Leipuri teki uuden taikinan ja leipoi pelkkää levyä... ja söi taikinasta ainakin puolet, koska taikina on vaan niin hyvää...


Ja jouluiset piparit valmistuivat ajallaan. Vaikka kärvähtivät toinen toisensa perään, koska leipuri istui neulomassa, eikä vahtinut paistumista...


Sukat eivät siis ole mallin mukaiset. Lähdin muuttelemaan mallia, koska halusin välttää pitkiä langanjuoksuja, enkä halunnut tehdä sukkiin silmukointia, koska olen siinä vain niin huono. Ja taisi siinä käydä vähän niinkin, että kun muutin talojen akkunat, niin en sitten malttanut vain lopettaa sitä...


Mutta käykää ihmeessä katsomassa oikea Piparisukka KAL, sukista on tulossa syötävän makeat <3 Tekee justiinsa mieli lähteä hakemaan kaupasta pipareita ja koristella ne.


Malli: Alkuperäinen malli Novita Knits Piparisukka KAL, alkuperäinen suunnittelija Sisko Sälpäkivi. Olen muokannut mallia.
Lanka: Novita Nalle luonnonvalkoinen, vaahtera, kaarna (010, 641, 649)
Puikot: 2,5 mm
Langankulutus: 157 g

Mitä muuta olen tehnyt? No, ainakin pikku jekkuja lapsille. Yhtenä päivänä näin pöydällä kaksipuolista teippiä, joten teippasin sillä poikasten hiiret pöytään kiinni. Jäin odottamaan, että tulevat koulusta kotiin ja miten reagoivat. JA: Eivät reagoineet mitenkään! Irroittivat hiiret ja ryhtyivät pelaamaan. Ihan ihme viilipyttyjä, hukkaan meni koko jäynä ja hikertely.

Joten olen nyt siirtynyt hauskuttamaan Pörriä. Hän aina aamuisin asettelee Pupen penkille katsomaan ja vahtimaan minun työntekoani. Kun menen hakemaan hänet hoidosta, niin hän kysyy aina, että onko Puppe ollut kiltisti? Viime aikoina Puppe on kyllä keksinyt kaikenlaista:
Eräänä päivänä hän oli hakenut omin luvin tikkarin ja istui lukemassa, kun tulimme hoidosta kotiin.
Yhtenä päivänä Puppe oli mennyt Pörriä piiloon.

Niin, ja kävin minä hakemassa kaupasta lankaa seuraavaa KAL-sukkaa varten. Kaupan kassan lähellä oli korissa Lotan ja Papan kirja: Papan kanssa kahvilla. Aloin sitä yhtenä iltana ihan vähän lukea ja en meinannut malttaa millään lopettaa... 
Jouluun on enää muutama viikko aikaa, mutta ei tunnu siltä, että se olisi aivan kulman takana. Täällä ei ole lunta, tai eilen oli, muttei enää: Pörrin ja Poikasen tekemä lumiukkokin pötköttää nyt maassa tuupertuneena, vettä sataa.

Huomenna juhlitaan kuitenkin Itsenäisyyspäivää, kiitos siitä, että saamme juhlia sitä <3 

5 kommenttia:

  1. Miten hienosti modatut piparisukat! :) Ihanat.

    VastaaPoista
  2. Mahtavat sukat!
    Ja ihanat keppostelut :-)

    VastaaPoista
  3. Aika lailla jouduit säätämään noiden sukkien kanssa, mutta lopputulos on mitä parhain. Ihanan pipariset värit.

    VastaaPoista
  4. Minä katselin myös tuota ohjetta. Tekisi mieli neuloa, mutta kun on niin paljon muitakin kesken...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 2/14 Mökki