Miten meni vuosi 2022 - mitä touhuat vuonna kakskytkakskytkolme?

No, Vanuttunut Villasukka, vuosi vaihtui, jollet ole sitä vielä huomannut, joten on aika luoda erittäin lyhyt vilkaisu menneeseen ja listaus tulevaan. Haastattelemme siis Vanuttunutta Villasukkaa liki samoin kysymyksin kuin viime vuonna. Mutta laitetaan tähän ensin luminen talvikuva Riippareilta. 


No, miten Vanuttuneen Villasukan neulevuosi kului?
No, siinä kai se meni ihme tunnekuohuissa, innostuksesta toiseen ja välillä toki rauhallistakin ollut, hädintuskin puikot heiluneet. Alkuvuonna oli lapasten missikisat, kuppikoolla ei ollut mitään väliä. Sitten suunnittelin ja neuloin suunnitelmia sukiksi... ja kisailin. Kesällä hurahdin kasvivärjäykseen, ja värjäilin liki kaikki valkoiset langat, jotka kotoa löysin. Kauheasti kaikenlaista aloitin, varsinkin villapuseroita. Loppuvuodesta muutimme ja kannoin kestokassillisen bloggaamattomia neuleita, omia mallejani, uuteen kotiin. Jotain niidenkin kanssa pitäisi touhuta.

Ja, lankaa ei Vanuttunut Villasukka varmaan tänä vuonna kantanut huusholliin juuri ollenkaan..?
Tähän en voi mitään grammoja tietenkään antaa, sillä varmuuden vuoksi lopetin laskemisen jo alkuvuonna. Joitakin keriä saattoi tulla, mutta ne säilöin kuitenkin varastoon, jonka vuokrasin meidän tavaroille, ja langoilleni. Siellä abauttiarallaa fiftisixti muiden kamoja ja minun keräsiä, tarkasti omalla puolellaan toki.

Ja, lankaa kulutit sitten vielä enemmän kuin mitä ostit?  En varmana, älä nyt hulluja puhu.

Eli olet sitten ihan tyytyväinen tähän vuoteen ja kaikki hyvin siltä osin, mitä neulomisjuttuihin tulee?    
Kyllä, tai miksipä ei, tai, no en kyllä ole. Jotenkin ihan hölmö neulevuosi, karkasi näpeistä.

Katsotaanpa sitten viime vuonna tekemääsi leikkimielistä listaa, mitä vuonna 2022 kuvittelit tapahtuvan. Punaisella väritetyt sydämet ilmaisevat, mitä oikeasti tapahtui:


No niin, sehän meni sitten  kuten yleensäkin eli haaveilla saa ja pitääkin. Haluatko kommentoida jotenkin edellisvuoden listaa? 
Eipä olisi voinut paljon enempää persiilleen mennä. Erityisen pettynyt olen "räsäreitä hurja määrä" =2. Mitä vattua? 

Entäpä sitten tuleva vuosi, 2023, mitä ajattelit touhuavasi, mitä neuleisiin tulee? 
Tähän en voi kommentoida tuskin mitään, sillä strategiasuunnittelu on pahasti kesken. Vanuttunut Villasukka on päättänyt siirtyä neljännesvuosittain tapahtuvaan tulosjulkistukseen, ja 1Q 2023 -tavoitteet eivät ole vielä peipperillä laisinkaan. Siitä lisää myöhemmin.

Nyt on pakko kysyä, että miten tuo on mahdollista, eikös tuollaiset pitäisi laatia jo hyvissä ajoin?
Kyllä, ja jos ei halua jännitystä elämäänsä.

Eli, et sitten meinaa mitään paljastaa nyt?
Jankkaappa vielä kerran, niin tämä haastattelu loppuu tähän paikkaan. 

Päätän haastattelun tähän. Hyvää, neuloottista Uutta Vuotta Sinulle, Vanuttunut Villasukka
Kiitos. Ja kaunista & parempaa vuotta 2023 kaikille lukijoille, vierailijoille, neuleystäville, sukulaisille ja kaiffereille <3 <3 <3

14 kommenttia:

  1. Tämä oli oikein kiva ja hauska tapa tehdä vuosikooste :)

    VastaaPoista
  2. Lystikäs vuosikertomus.
    Tämä neuloja hurahti Lovikka lapasiin, puikot ovat jäähyllä. Katsotaan mitä seuraavaksi. Mukavaa vuodenjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lovikat minulla edelleen tekemättä... auttaisikohan, jos lisäsin listalleni..? ;D
      Ihanaa vuotta sinulle <3

      Poista
  3. No, mutta hyvinhän se meni eli sunnilleen suunnitelmien mukaan. Siitä on hyvä jatkaa tähän vuoteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnilleen meni ;D Aina on hyvä jatkaa seuraavaan vuoteen <3

      Poista
  4. Hauska yhteenveto vuodesta.
    Mikähän siinä muuten on, että vaikka on lankojen ostolakossa, niin aina enemmän tulee lisää kuin kuluu -ainakin minulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 En tosiaan ymmärrä minäkään, tuossa täytyy olla jotain yliluonnollisia vaikuttavia voimia...

      Poista
  5. Oli kiva lukea vuosikoostettasi. Ihan ei haaveet ja todellisuus kohtaa ja mistäpä sitä tietäisi paljon aikaisemmin, mihin hurahtaa ja mikä kiinnostaa ja mikä jää vain kesken määräämättömäksi aikaa.
    Lankoja lisääntyy, kun päättää vähentää. (vähän kuin kilojen kanssa. Pärjää paremmin, kun ei lupaile mitää.) Mä olen välillä epäillyt, että kun ne on (mulla vaatehuoneessa laatikoissa) rauhassa keskenään, niin tapahtuu kummia. Langat lisääntyvät salaa varaston kätköissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, parempi mennä sydän edellä <3
      Otan neuvostasi vaarin. Ja, mitä tuohon lisääntymiseen tulee, noin sen täytyy olla. Ja joka tapauksessa tuo on hyvä selitys, jonka voi tarjoilla esim. asiaa ihmettelevälle miehelle :D

      Poista
  6. Vuosi on hyvin paketissa. Ei kaikkien ajatusten ole tarkoituskaan toteutua: ihminen on joustava.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie