Eka Sukkamestarin boksi 2023

Tämän vuoden eka Novita Sukkamestarin Boksi saapui tänään. Tätä postausta ei muuten kannata lukea, jollei halua sisältöä vielä tietää (josko on vaikka boxin tilannut, muttei ole omaansa vielä saanut). 


Kuten kuvasta näkyy, on sukkaboxin väri violetti ja siinä on värikkäitä kuvioita. Kuviot tuovat tavalla tai toisella tämän meidän rakkaan harrastuksen, eli neulomisen, mieleen. Kyllä vain, tämä laatikko sopii kirjalankahyllyyni vallan mainiosti. Ja minähän tykkäilen pahvilaatikoista. 


Kannen aukaisun jälkeen laatikosta kurkistaa kissa, jonka päässä keikkuu lankakerä. Sisältö on vielä punaisen silkkipaperin peitossa. Seuraavaksi luen kortin, jossa kerrotaan boksin sukkamallista. Mallin on suunnitellut Minna Metsänen. Boksin sukka on Nalle-langasta neulottava melko haastavan näköinen Palmikkoleikki, pituutta polven alle. Mukana tulee myös kaksi palmikkopuikkoa, joiden avulla palmikoita voi leikitellen kiertää...

No niin, olen nyt tässä pohtinut, että pitäisikö todellakin koittaa selättää tämä malli? Näyttää kylläkin sellaiselta, että tarkkana kuin porkkana, saa olla. Nallen kerät ovat sävyssä Sininata, kevään uusi sävy. Minulla ei ole varmasti yhtään vihreää vaatetta, (paitsi nyt on kahteen neuleeseen eksynyt jotenkin kummallisesti vihreää, koitan nuo kaksi lähiaikoina saada tänne näytille, viimein.) 

Niin, että pitäisikö pistellä puikoille nyt heti? Vai riittääkö aivokapasiteettia näin perjantaina enää tällaiselle... ja menee vain purkuhommiksi...?

20 kommenttia:

  1. Minun boksini on vielä postissa - huomenna noudan. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta kurkata sisältöä. Polvisukat eivät oikein ole minun juttuni, mutta langalle keksin heti muuta käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos langalle kuitenkin löytyy uusi elämä, kaunis sävy tuossa langassa, sopisi vaikka pitsineuleeseen.

      Poista
  2. Kevään uusia lanka värejä olen tuskin nähnyt, niin tiukasti on lankaosastot kaupoissa jätetty väliin. Iltaisin en neuleeseen koske, on purkamiskokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla hyvä ja toimiva metodi välttää heräteostoksia ja purkamista!

      Poista
  3. Jännä väri. Minä ottaisin heti nuo sukat käsittelyyn. Mutta parasta on tuo laatikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri miellyttää silmää, vaikka ei kuulukaan normilempiväreihin. Laatikkoon voi kaikenlaista kivaa säilöä...

      Poista
  4. Ihana on saada näitä paketteja kyllä!🤗🤗 Ja tarkkana joutuu kyllä olla tuon sukan kanssa, ei siis mitään rentouttavaa eikä tv:n katsomis neulottavaa taida olla😁 t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se mukava, kun tuollainen tulla tupsahtaa. Malli näyttää myös tarkemmin katsottuna haasteelliselta :D Tarkemmin katsottuna ja kokeiltuna selvisi myös se, että mallista puuttuu kapea pohjekoko (normaali ja leveä on). Yritin normaalia kaventaa pienemmillä puikoilla, mutta oli siltikin valtavan suuri. Nyt mietin, jätänkö tekemättä vai viitsinkö alkaa itse muokkailemaan...

      Poista
    2. Katselin myös, että reilusti oli silmukoita molemmissa koossa, mutta tiukentaisivatko nuo palmikot työtä sen verran jatkossa, että kapenisi sukka sopivasti🤔Entä pystyisikö keskimmäisistä nurjista kaitaleista napata silmukoita pois…kunhan vasta mietiskelen😊t. Irkku

      Poista
    3. Minä myös mietiskelin tuota, että jos vähentäisi nurjien määrää siinä välissä tai jättäisi reunoista kuvioita pois. Mutta en tiedä viitsinkö alkaa veivaamaan...

      Poista
  5. Voi ihanuutta mikä upea malli ja väri.

    VastaaPoista
  6. Jostain syystä en päässyt tilaamaan, vaikka tuon tilaus oli mahdollinen aiemmin edellisen boksin ostajille. Ihan hyvä kuitenkin, kun edellisestä sarjasta on vielä neulomatta. Boksin saanti oli aina kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei meinannut mennä tilaus millään läpi, jotain ongelmia oli siellä systeemissä. No, niin, katsotaan nyt muuan boksi, että minkälaista sieltä tipahtelee. Mutta hyvä, että sinulla neulottavaa riittää. :)

      Poista
  7. Nätti väri ja malli, mutta tuo laatikko kyllä parasta. Minä kiersin tänään lankahyllyt aivan liian läheltä niin muutama kerä hyppäsi kyytiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Kerroppa, mikä on lian läheltä, minkämoiseen loikkaan ne kerät siellä hyllyssä pystyy..? ;D

      Poista
    2. Loikka oli tällä kertaa lyhyt, tyhmä kumarruin laarin ylle vähän vain hypistelemään, mutta takertuivat sitten syliini ja vaikka kuinka ravistelin ja sanoin ettei meille mahdu niin eivät uskoneet... :D

      Poista
  8. Just postauksessani pohdin, tilaanko vai jätänkö tilaamatta... Enpä tilannut (ainakaan vielä), epäilyni vahvistuivat. Kuviomalli on aivan ihana (ja aika haasteellinen), MUTTA en käytä polvisukkia. 😞 Vihreä on lempivärejäni, MUTTA just tämä sävy ei, liian hailakka ja vielä vähän sinertäväkin. Lisukkeet ovat todella asialliset, MUTTA minulla on jo palmikkopuikot entuudestaan... Pahvilaatikko on ihana, siitä ei moitteen sanaa! 😀
    Saisikohan tilata pelkkiä pahvilaatkoita...??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jospa Novita alkaisi toimittaa kaikki tilauksensa hienoissa pahvilaatikoissa...

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie