Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie

Auton ovet ovat auki, ja takakontti pojottaa ylöspäin. Autoon survotaan kimpsuja, kampsuja ja erinäisiä nyssäköitä. Takapenkille kömpii myöskin kolme muksua, ja myöhemmin koira, parhaimmillaan kaksikin. Ei ollut ylimääräistä tilaa! Sittemmin auto onneksi venyi farmarimalliseksi, ja koirat tuhnuttelivat takana omassa osiossaan. 

Ensimmäinen automme oli viininpunainen Triumph, jonka äärellä Isukki vietti laatuaikaa koittaen pitää autoa ajokuntoisena. Sen jälkeen oli joku muu merkki (?), vaikkakin autoa vaihdettiin harvoin. Sitten Isukki löysi kulkupelikseen Ladan, jonka takalasiin oli liimattu Lujaa Lada laatua -tarra. Siten muutkin tiesivät, että tässä menee muuten semmoinen auto, ettei jätä matkan varrelle, kyllä kestää. Ladalla pääsi paikasta A paikkaan B, säällä kuin säällä, mukavuustekijöistä ei sitten puhuta...

Takapenkin muksut 1, 2 ja 3 olivat tietenkin minä, kaksoisveljeni, sekä meitä 2 vuotta vanhempi veli. Meidät oli sijoitettu takapenkille tarkkaan järjestykseen: Kaksoisveli istui keskellä, me muut reunoilla. Ja tähän ei ollut mitään epäreilua syytä, sellaista, että me muut saisimme ihailla mökkimaisemia enemmän kuin keskimmäinen kaveri tai istua mukavammin reunapaikoilla. Istumajärjestykseen oli aivan muu syy, ja se tulee tässä: Kun reunimmaiset tenavat tylsistyivät, niin alkoi nujuaminen, ja sille eristeenä ja blokkaajana toimi rauhallinen keski-poika. 

Mökkimaisemat eivät olleet kovin kummoiset. Ja, vaikka olisivat olleetkin, niin kuinka monta kertaa sama maisema jaksaa innostaa pientä matkaajaa? Mökkimatkalla oli tasan yksi kiinnostava ja odotettava asia: Hevosaitaus, jossa saattoi hyvällä mäihällä nähdä ruskean hepan laiduntamassa ja huiskimassa kärväsparvea hännällään. Se siinä. Siihen loppui myös pikitie, ja päästiin hiekkatielle. 

Hiekkatie oli monttuinen, märkä, kuiva, pölisevä, liukas, mäkinen, kapoinen, mutkainen... kaikkea mahdollista, riippuen säästä, ja vuodenajasta. Hiekkatien laitamat olivat vain metsää, ja vielä lisää metsää. Ihan oikeaa pöpelikkömetsää, vitikkoa, kuusikkoa, kunnon närettä. 

Mökkiä lähestyttäessä oli pieni kyläkauppa, josta saattoi vielä ostaa jotain unohtunutta mukaansa, tai ehkä maitoa. Kyläkaupan tarjontaan tuli suhtautua kriittisesti, sieltä saattoi kasseihin uida ei-niin-käypästä ruokaa. Tämä oli mahdollista aikana, jolloin ei ollut mitään parasta ennen -päiväyksiä, vaan tavaran laadun saattoi todeta vain omin silmin, haistamalla, ja loppu viimein tietysti maistamalla. Että niinpä Rekku-koira veteli naamariin meille meinatut ryynimakkarat, ja me märistiin, kun ei vielä ymmärretty, etteivät ne olleetkaan priimaa. Kuka oli sitten Rekku? No, mökki oli yhteisomisteinen Mummon porukoiden kanssa. Ja Rekku oli heidän sekarotuinen koiransa, ulkonäön perusteella ehkä terrierin ja pystykorvan rakastumisen tulos. Rekku oli todella kova räksyttämään, mutta muutoin kiva koira. Kaikesta haukkumisestaan huolimatta Rekku eli pitkän koiranelämän ja kuljeskeli mökillä aina perässäni. Kyllä vain, Rekkukin vietti kaikki kesänsä mökillä.

Mutta, takaisin autoon, ja mökkitielle: Joko ollaan perillä? Ihan kohta ollaan perillä. Ja toden totta, mäen päällä näkyy keltainen postilaatikko, sen kohdalta käännytään vasemmalle, mökkitielle. Tässä kohtaa tie oheni yhden auton mentäväksi kärrytieksi, josta poikkesi vielä kapoisampia teitä erinäisille mökeille. Jos mökkitiellä kohtasit toisen auton, piti jomman kumman kuskin peruuttaa pätkä sivumökkitielle, että ohitus oli mahdollista. Yleensä mökkiläiset peruuttivat, että vakkariasukkaat pääsivät etenemään. He olivat toki tärkeämpiä ja parempia ihmisiä, ja matkalla asioimaan.

Loppupätkällä piti aukaista myös kolme veräjää: Mökin ympärillä vaelsivat nimittäin naapuritilallisen lehmät, eikä lehmiä saanut päästää karkailemaan. Siispä jonkun piti hypätä autosta pois, aukaista veräjä, ja sulkea veräjä auton mentyä ohi. Sitten hyppäys takaisin autoon ja matka jatkui kohden seuraavaa veräjää. Mökillä ollessamme lehmät pysyttelivät omalla puolellaan. Siellä ne märehtivät ja mässyttivät ruohoaan, huiskivat hännällään, tekivät isoja läjiä, ammuivat, sekä tuijottelivat meitä. Mutta, josko ne tulivat aivan aidan yli kuikkimaan, niin Mummo ajoi ne matkoihinsa, lehmänaapurit eivät olleet hänelle mieleen.

Mökkitie, 50 km köröttely mökille, on nyt ohi, sillä, ...jatkuu seuraavassa osassa...

-----------

Mökkitie-mallin pitäisi oikeastaan olla siis kiemuraista ja nyppyläistä pintaneuletta, mutta vedetään nyt mutkat suoriksi ja neulotaan 2 oikein, 2 nurin -joustinneuleella. Ajatuksissamme halusimme päästä mökille paljolti suoremmin ja nopeammin, mitä hiekkatiet sallivat meidän kulkea!

Vihtaranta-KALin esitiedot löydät täältä: Vihtaranta KAL - Esitiedot
ja täältä: Vihtaranta KAL - Esitiedot

Lanka: Novita Nalle, Gjestal Maija tai vastaava
Puikot: 3

Ota resoriväri. (Jos neulot sukat vain kahdella värillä, ota tummempi väri, tai se väri, jota sinulla on enemmän.)

Mallisukat on neulottu kahdella pohjeleveydellä: Kapeampi = S, leveämpi = M

S on neulottu monivärisenä jämälangoilla. M on neulottu kahdella värillä. Voit käyttää niin montaa väriä kuin itse haluat.

Kapeampi pohje, S: 
-Luo 72 silmukkaa, jaa silmukat neljälle sukkapuikoille, 18 silmukkaa per puikko (18-18-18-18).

-Neulo 20 kerrosta 2 oikein, 2 nurin -joustinta.

-Neulo vielä yksi kerros resorivärillä oikein. Lisää samalla 1 silmukka sekä 2., että 4. puikon lopussa = yhteensä 74 silmukkaa, silmukoita puikoilla 1-4: 18-19-18-19 

S

Leveämpi pohje, M:

-Luo 84 silmukkaa, jaa silmukat neljälle sukkapuikoille, 21 silmukkaa per puikko (21-21-21-21).

-Neulo 20 kerrosta 2 oikein, 2 nurin -joustinta.

-Neulo vielä yksi kerros resorivärillä oikein. Lisää samalla 1 silmukka sekä 2., että 4. puikon lopussa = yhteensä 86 silmukkaa, silmukoita puikoilla 1-4: 21-22-21-22

M