Väriä

Luonnon värit ovat vielä enimmäkseen vihreät, joten piti aivan hakemalla hakea tontin syksyisin kasvi näiden värikkäiden sukkien kaveriksi. Koivuissa on vain yksittäisiä keltaisia lehtiä, vaikka osa niistä onkin jo päätynyt maahan. Tulevina päivinä tulee koko koivikko muuttumaan ihan vilauksessa keltaiseksi, ja lokakuun alussa ovat puut paljaat ja jokinäkymä avara. Mutta ennen kuin se tapahtuu, toivoisin, että lehdet eivät leijaile maahan pikkuhiljaa, vaan kerralla, joku kaunis, aurinkoinen ja tuulinen vapaapäivä. Olisi hauskaa nähdä kultainen lehtisade, kävellä Pörrin kanssa koivikkoon ja koittaa napata lehtiä kiinni. 
Syyskuu on aivan ehdottomasti kaikista paras kuukausi ja en panisi pahakseni, vaikka syyskuun kesto olisi jotenkin mystisesti vaikka kolmekin kuukautta. Syyskuun jälkeen ovat ranking-listallani elokuu ja lokakuun alkupuolisko. Marras- ja joulukuu ovat ihan syvältä. En keksi niistä mitään muita hyviä puolia kuin sen, että saan hyvällä syyllä istahtaa nojatuoliin ja neuloa menemään. Ja hakea kaupasta joulusuklaata. Ja, tammi-helmi-maaliskuu menee jokseenkin samalla tyylillä, vaikkakin silloin on onneksi lunta, joka tuo valoa ja antaa mahdollisuuden suksimiseen. Kaikki loputkin kuukaudet menettelevät, mutta mikään ei ole lähimainkaan yhtä ihana kuin syyskuu. Paitsi syyskuinen metsä ja kävely siellä.
Ostin heinäkuussa Pärnusta erittäin iloisen Regia 6-fädig Square Color -kerän. Ja puikotkin jouduin ostamaan, että pystyin aloittamaan neulomisen. Sukat eivät kuitenkaan edenneet, sillä silloiset helteet eivät houkutelleet neulomaan villaista, joten sukat valmistuivat vasta tänään. Aloitin sukat 56 silmukalla ja nilkan kohdalla on jäljellä 44. Sitten neuloin kantapään silmukat eri värisellä langalla ja jatkoin vaan suoraa pötkylää kärkikavennuksiin ja loppuun asti. Näihin sukkiin on siis tehty jälkikäteen neulottu kantapää, johon olen hyvin ihastunut. Tässä postauksessa enemmän siitä, jos se kiinnostaa: KLIK
Tämä mahtaa olla 1. kerta, kun neulon Regia 6-fädig -langalla. Tein sukan varresta 36 cm pitkän, mutta se saisi olla vielä himpusti pidempi. Olen nyt oppinut, että jälkikäteen neulottu kantapää vie varrelta pituutta, joten jos tekee kyseisen kantapään, on varresta hyvä tehdä normaalia pidempi. Toisekseen on siinä ja siinä, että sukat saisivat olla ylhäältä vieläkin kapeammat, että sukka olisi vähän napakampi ja pysyi paremmin paljaalla jalalla. Näiden sukkien leveys on ylhäällä 12 cm ja alhaalla 9,5 cm. Minähän pidän polvisukkia varsinkin öisin, kas, sehän nukuttaa makoisasti, kun jalat ovat lämpimät.
Katsotaanpa vielä tätä minun tammikuun alussa nopsaan listaamaani toivelistaa kuluvalle vuodelle: Olen nyt tehnyt näistä neljä jutskua pois. Pääsin tänään näiden sukkien myötä värittämään värikkäiden asioiden sydämen punaisella. Mutta ovatko listaamani asiat edelleen sellaisia, jotka houkuttelevat? Varpaista varteen: kyllä. Looppaaminen: ei vähääkään! Islantilaisneule, villatakki ja ohut alpakkaneulo, mikäpä ettei. Ja lankavarasto, noo, se kasvaa ja kasvaa, minkäs teet...
Malli: Oma polvisukka
Lanka: Regia 6-fädig Square Color (01125)
Puikot: 3 1/2
Langankulutus: 114 g
Nonniin! Yhdet kirjoneulepolvarit odottelevat päättelyä ja postausta, ja kahdet kirjoneulesukat odottavat postausta. Ja kaikki odottavat ehkä myös ohjeen kirjoittelua. Sitä ohjeen kirjoittelua odottaa edelleen myös Valgeranna-takki ja Rakastunut keijukainen lapaset ja sukat. Mutta nyt on syyskuu, joten on ihan muut jutut mielessä. Ja pitkästä aikaa on myös sellainen tilanne päällä, ettei minulla ole yhtään neuletta kesken: Joudun (=saan) aloittaa tänään jotain uutta, josta olen oudosti innoissani. Ja huomenna, saan aloittaa vielä uudenkin kirjoneulesukan, jota olen suunnitellut noiden muiden kirjoneuleiden ohessa, aina silloin ja tällöin. Siitä tulee jotain äidille ja tyttärelle... jos vain onnistuu...

8 kommenttia:

  1. Ihanan värikkäät sukat, ruskan värejä, tykkään. Ruska on syksyssä parasta, muuten en tykkää koko vuodenajasta. Toivottavasti saadaan pysyvä lumi jo lokakuussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin hauskaa, miten toisten inhokkivuodenajat on toisten suosikkeja :) Joku sanoo, että olisi riippuvainen siitä, koska on syntynyt eli se kuukausi olisi kivoin. Ei kylläkään pidä ainakaan minun kohdalla aivan paikkaansa. Minäkin toivon aikaista lumentuloa.

      Poista
  2. Minä tykkään syksystä, mutta kyllä muistakin vuodenajoista. Tykkään siitä, että on niitä vuodenaikoja ja vaihtelua valossa.
    Hienot sukat olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikella on puolensa ja tuo on aivan totta, että valo on erilaista eri vuodenaikoina :)

      Poista
  3. Kauniit värit sukissa! Pitäisi itsekin tehdä tuollainen toivelista!

    <3: http://www.rakkaudellahenna.fi/

    VastaaPoista
  4. Oi, superihanat sukat! :) Herkullisen syksyiset. Itsekin tykkään syyskuusta, etenkin tällaisesta, kun on ollut kaunista ja säitä sopivan vaihtelevasti. Niin tykkään tästä syksystä, kun edellinen oli niin toivottoman sateinen ja synkkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kyllä ollut upea syksy ja koko ajan vain paranee :)

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 2/14 Mökki