Polvari-Pilikut

Alkoi kiinnostaa, miten Pilikut taipuisivat polvareiksi... 
Laitoin aloitukseen 60 silmukkaa ja neuloin 15 krs joustinta. Sitten neuloin mallikerran ohjeen mukaan ja kavensin 2. viimeisellä kerroksella (krs 30) joka puikon lopussa yhden silmukan pois (kaksi oikein yhteen) = 56 silmukkaa.
Tämän jälkeen toistin mallikerran kerrokset 8-31 vielä kolme kertaa. Ja tein samanlaiset kavennukset kerroksilla 30, kunnes puikoilla oli 48 silmukkaa. Muuten neuloin sukat Pilikut-ohjeen mukaan. 
Käytin pohjalankana Novita Juhania ja kuviolankana Novita Tähteä. Aloittamani kerän alussa oli pieni pätkä oranssia, joka tuli toisen sukan yläosaan, sen jälkeen sitä ei ehtinyt tulla ollenkaan esiin. Likuvärjätyt, hyvällä tavalla yllätykselliset, langat ovat minulle mieleen. Pidän kovasti tämän langan värimaailmasta ja siitäkin, että siinä on hieman kimalletta mukana, vähän luxusta arkeen. Hoksasin tämän langan olemassaolon vasta nyt, kun se on jo poistumassa, pitihän sitä käydä vähän hamstraamassa jemmajemmaan...
Säiden haltija on lellinyt meitä talvilomalaisia tämän viikon, ulkona on ollut säteileviä kelejä! Ajattelin, että jos heitän uudet sukkani hankeen, niin ne kimaltelisivat kilpaa hangen kanssa. 
Olin niin väärässä, hanki veti voiton 100-0, vaikken sitä saanutkaan höpökameraani vangittua.
Malli: Pilikut venytettyinä polvareiksi. Pilikut-ohje löytyy blogini ohjeet sivulta
Lanka: Novita Juhani 010, Novita Tähti 858
Puikot: 3 1/2
Koko: Nainen 38
Langankulutus: pohjaväri 155 g, kuvioväri 24 g
Pilikut minulle, pilikunviilaajalle, pisamapilikkuiselle.

1 kommentti:

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 2/14 Mökki