Omenat ja muut mysteerikasvit

Olin jo unohtanut, mutta nyt muistin: Minähän en ole esitellyt ollenkaan tammi-helmikuussa aloittamaani omenankasvatuskokeilua. Minusta on nimittäin tulossa hyvää vauhtia ihan varteenotettava omenatarhuri... tai sitten ei.  Laitoin siis talvella kahdenlaisia mysteerisiemeniä, joita epäilin omenansiemeniksi, purkkeihin ja jääkaappiin kylmäkäsittelyyn. Purkit olivat parisen kuukautta jääkaapissa ja sitten vein ne autotalliin, joka meillä on viileä myös. Toukokuun lopulla olivat toisen purtelon siemenet lähteneet hyvään kasvuun, mutta toisen purtelon taimet olivat kovin kitukasvuisia. Istutin ne kaikki väljemmästi purkkeihin ja laitoin lämpöiseen eteiseen kasvamaan.
Kitukasvuiset kuolivat aika nopsasti sen jälkeen, kun olin niitä koulinut, mutta oikeamman puoleiset voivat edelleen hyvin. Ne kasvavat nyt omissa purnukoissaan parvekkeella. Ajattelin ottaa ne täältä mukaan, kun muutetaan tai ainakin yhden taimen, sillä muutenhan en tiedä, saanko nämä menestymään vai en.
Ja eivät mysteerisiemenien taimet ihan tähänkään lopu. Meillä on olohuoneessa yksi ruukku, johon jokainen on käynyt tuikkaamassa ties mitä siemeniä kasvamaan. Ja nyt sieltä on tullut kahdensorttisia taimia. Tiedän, että ruukkuun on laitettu ainakin tammenterhoja ja sitrushedelmien siemeniä, mutta mahdollisesti muitakin. Ensinnäkin on tämmöinen taimi, mikähän tämä nyt sitten olisi?
Ja sitten on tämänsorttista kasvia.
Niin eli mitä nuo ovat, kertokaahan viisaammat :)

1 kommentti:

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)