Järven kierto

Poikanen kävi alkuyöstä sanomassa minulle, ettei hän saa unta, koska sade ropsii ikkunaan. Sanoin hänelle, että äidit pystyvät aika moneen, mutta sadetta eivät hekään voi pysäyttää. Vitsailimme myöhemmin Elmerin kanssa, että pitäisikö minun mennä sateenvarjon kanssa hänen ikkunansa eteen passiin tai käydä levittämässä sinne joku huopa, ettei sade ripise ja ropise, ja toinen saisi nukutuksi. Tänään ei öisestä sateesta ollut enää mitään muuta jäljellä kuin lotomärkä maa ja aamun harmaus, jonka aurinko hätisteli pois. Päätin, että nyt on hyvä aika lähteä tekemään reipas kävelylenkki! 

Aurinko oli ehkä painumassa jo alaspäin, mutta valaisi reittiäni kauniisti. Päätin kiertää Lotilanjärven, josta tuli reilu 7 km lenkki minulle.

Reitti mutkitteli ensin kevyen liikenteen väylää pitkin järven rantaa.

Joillakin on ilmeisen upeat näkymät järvelle!

Reitti vaihtui erinäisiin polkuihin, ohi vanhan talon ja pienten viljelypalstojen.

Polku kulki järven rantaa pitkin, reitti oli koko ajan hyvin merkitty.

Kävelin vastavaloon, aurinko häikäisi niin, etten nähnyt mitään. Onneksi tällä polulla ei törmäysvaaraa juurikaan ollut, vain muutama muu vaeltaja tuli silloin ja tällöin vastaan...

Metsä oli oikeaa, vanhaa ikimetsää, lintuja näkyi ja kuului. Metsä on varmasti keväästä syksyyn vieläkin ihanampi paikka. Mutta onhan tämä toisaalta ihan mukavaakin, ettei lunta ole, sillä pääsen kävelemään metsään myös tammikuussa! Ja, itikoita ei näkynyt, ei kuulunut ;)

Katsoin kaukaa, että mikä sumu tuolla edessä oikein on?

Mutta se ei ollutkaan sumua, vaan ihastuttava, tiheä, koivikko! Koivut olivat vanhoja, niissä kasvoi jäkälää pinnalla.

Maassa oli myös kaatuneita koivuja, joku myräkkä oli ollut niille selvästi liikaa.

Erään polun mutkan kohdalla oli todella suuri kivi, jonka päälle oli kaatunut puu kuin katoksi. Se näytti aivan talolta.
Tähän metsään tulen varmasti takaisin <3