MökkiKutoja -räsärit 2021-1

Huomasin vuoden lopulla nämä kaksi kerää vierekkäin laatikossa ja alkoi kutkuttaa, minkälaiset räsärit tulisi sävyistä Mökki ja Kutoja.

Joten vuoden eka neuletyö valmistui jo eilen, koska otti hyvästi vauhtia jo viime vuoden puolella. Mikäs näitä oli neuloessa, samalla katsoin Areenasta Fanny & Alexander, joka on katsottavissa 4-osaisena sarjana, on kyllä yksi ihan ehdottomista lemppareistani! 

Neuloin räsäreiden alkuun, kantapohjaan ja terään Joulusukkieni jämälankaa, joka oli muuten selkeästi paksumpaa Veikkaa kuin muun sukan raitalangat. Tein resorista myös pidemmän, 20 krs. Ja sen jälkeen 100 krs sileää. Varsista tulikin reilun pitkät, n. 41 cm. Jospa tämä auttaisi siihen, ettei sukat valuisi niin helposti nilkkoihin. Jos tämäkään ei tepsi, niin kokeilen seuraavaksi laittaa aloitukseen 56 silmukan sijaan vähemmän silmukoita. Nilkan kohdalla ja terissä on 44 silmukkaa, joka on minulle hyvä.

Kävimme eilen kävelemässä Rapolan linnavuorella liki koko perheen voimin, ainoastaan vanhin muksu jätti reissun väliin. Rapolasta on tullut minulle koko tämän seudun rakkain paikka, mukaan lukien Voipaalan kartanoalue ja koko Sääksmäen seutu ja lähialueet. Alue tuntuu jotenkin todella "omalta". Saisipa talon jostain tuolta, niin se olisi ihanuus...


Kävin tänään Rapolassa vielä toistamiseen, tällä kertaa yksin. Ja kävelin pidemmän reitin. Reitin varrella en kuvia ottanut, mietiskelin omiani. Mutta Voipaalassa oli niin kaunista ja rauhallista, että muutama näpsäys sieltä. Mukavaa vuoden alkua!

Malli: Räsärit omiin jalkoihin

Lanka: Novita 7 Veljestä Multiraita Kutoja (817) & Novita 7 Veljestä Mökki (824)

Puikot: 3 1/2

Langankulutus: 169 g

Pitää näemmä jatkossakin hommailla kaikenlaisia raitalankoja, sillä ne saattavat joku päivä mätsätä jonkun toisen langan kaverina. 

9 kommenttia:

  1. Upeat sukat 🧡
    Rapolan linnavuoren alue on kaunista ja rauhoittavaa.

    VastaaPoista
  2. Pirteät sukat, tuovat kevättä mieleen.
    Taas oli kaupan lankahyllyssä uusia houkutuksia ja lankesin lankakerään
    siitä kerästä tulee kotisukat joita tuntuu kuluvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin, ovat iloisen värikkäät.
      Minä olen toistaiseksi tyytynyt hiplailemaan uusia värejä, saas nähdä, koska sorrun... Mutta kyllä uusi lankakerä piristää :)

      Poista
  3. Kiitos, otin heti pitoon, jaloissa tälläkin hetkellä :)

    VastaaPoista
  4. Kun itselleen tekee, niin omannäköiset saa :) Luminen maisema on niin rentouttava, kun on ns normaalia säätä. T: Saukkis

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie