Rainbow-sukat varpaasta varteen

Lähdin kokeilemaan, kuinka pitkään varteen riittää yksi keränen TeeTee Rainbow Sock -lankaa. Aloitin siis sukat varpaista ja neuloin vartta kohden.

Sukkien valmistuminen otti useamman viikon, koska helteellä ei ole tehnyt mieli tai edes saattanut neuloa juuri mitään: Kämppä on ollut kuin sauna ja korvalehdet vain lepattaneet päässä samaa tahtia tohottavan tuulettimen kanssa. On ollut erikoinen kesä. Käväisin kuitenkin viime viikolla mökillä ja siellä oli hirsiseinien ja viilennyksen ansiosta viileää, ihanaa! Joten sukat valmistuivat alta aikayksikön. Ja tuli lisäksi uitua todella paljon, hyvä etteivät suomut kasvaneet ihoon kiinni.

Neuloin sukat TeeTee:n sivuilta löytyvän Perussukat alhaalta ylös teetee Rainbow Sock -ohjeen mukaan. Tosin tein aloituksen ketjusilmukoilla, koska se on minusta siten helpompi. Koko on 38/39, 60 silmukkaa, olisi voinut olla tuo pienempikin koko, 56 silmukkaa, ainakin terässä. 


Kantapää oli erittäin ärsyttävä valmistaa, piti vääntää ja kääntää vaikka miten päin. Tai siltä se ainakin normikantapäähän verrattuna tuntui. Nyt kun tiedän, kuinka pitkään varteen lanka riittää, teen jatkossa ylhäältä alas, kuten tykkään enempi tehdä.


Eniten yllätti se, että 60 silmukan joustinvarsi on aivan riittävä, se venyy ja paukkuu pohkeen ympärille ilman mitään ongelmia. Nähtäväksi jää, venyvätkö sukat käytössä niin, etteivät enää pysy paljaissa kintuissa ylhäällä. Mittasin varsin pohkeeni ympäryksen ja näyttäisi olevan nyt 33 cm. 


Ehkä syksyä kohden mennessä alkaa taas villasukat löytyä jalkoihin, muutoin en ole tänä kesänä villasukkia pitänyt (poislukien mökkiyöt). Talvisin en voisi kuvitellakaan, että uni tulisi ilman villasukkia, mutta nyt olen nukkunut ohuet puuvillanilkkasukat jaloissa.


Niin, miten pitkät varret siis ovat? No, ne ovat 40 cm pitkät. Aika uskomatonta, että 50 g:n kerästä saa polvisukan ja kahdesta parin.


Lanka: TeeTee Rainbow Sock, 0010. 50 g  =200 m
Puikot: 2,5 
Langankulutus: 98 g
Langan väri olisi aivan nappiin, jos terän sininen olisikin vielä tummempi punainen...

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen testi. Uskomatonta, että noin pitkät sukat tulee vajaasta 100 grammasta lankaa. Hienot on. Minäkin olen testannut varpaista varteen neulomista ja tiimalasikantapäätä. Se aloitus on mielestäni vähän hankala, kun silmukoita on niin tiukassa, ainakin kasialoituksella. En ole aivan vielä tottunut tuohon tekniikkaan. Äskettäin tein toiset, niin piti olla ohje vieressä, kun tein kantapäätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä ohjeessa kantapää värkättiin eri tekniikalla kuin tiimalasikantapää, oli työläs ja kenkku, ja sitä ohjetta piti pitää vieressä ja seurata... Itse taidan tehdä sukkia jatkossa totutulla tavalla, tuntuu mukavalta :)

      Poista
  2. Vähästä voi saada paljon.
    Mukavat sukat odottamaan syksyaikaa.
    Neulonta pysähtyi siinä samassa, kun helleaalto tuli.
    Kun oli liian kuuma vain olla, kaikki jumitti neuleen lisäksi.
    Jospa sitä vielä neulotaan sukkapari valmiiksi viimeistään syksyllä.
    Mukavaa kesän jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisää hellettä on taas luvassa... taitaa sukkien neulominen siirtyä enemmälti syksyyn :)

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie