Muumimamman puutarha oli uusimman Moomin x Novita -lehden kiinnostavin ohje, joten se oli pakko neuloa. Sukat ovat hienot myös mallin mukaisesti tehtyinä, useammalla värillä ja Muumimammalla. Mutta minä yksinkertaistin mallin itselleni passaamaan.
Ensinnäkin tein sukat kahdella värillä, langat löytyivät sopivasti varastosta. Pohjavärin kaksi kerää ovat eri värjäyserää, mutta se ei haittaa, koska molemmat sukat on neulottu omilta keriltään. Ja minä en huomaa sävyeroa, vaikka laitan sukat vierekkäin.
Haihdutin myös Muumimamman sukista pois ja neuloin tilalle kukkia, kukkien mallikerta sopi hyvin Mamman tilalle. Sukissani Muumimamma on mennyt paistamaan isoa kasaa lättysiä, eikä ole näin ollen ehtinyt asettumaan sukkiin.
Muita muutoksia: Neuloin yhden yksivärisen välikerroksen kukan ja varren väliin. Neuloin sukista hieman pidemmät kuin mallissa ja kavensin nilkkaa kohden 2 silmukkaa enemmän kuin mallissa. Kantapään ja terän tein yksivärisenä, omalla tavallani ja vähemmällä silmukkamäärällä kuin mallissa. Tuli omiin jalkoihini sopivat kukkasukat.
Lanka: Novita Muumitalo, pohja Hemuli (720), kuvio Muumipeikko (007)
Puikot: 3
Langankulutus: 182 g
Komeat on sukat!
VastaaPoistaJa onhan se ymmärrettävää, ettei Muumimamma voi kesken lettutalkoiden ehtiä jokaiseen sukkapariin mukaan 👍.
Muumimamma on kiireinen, ei mitenkään ehdi joka paikkaan ;)
PoistaTosi kaunis väriyhdistelmä ja nuo kukat sopivat hyvin kokonaisuuteen. Hyvin sait kukkamallin siirrettyä Muumimamman tilalle.
VastaaPoistaKukkamallin siirto oli helppoa, piti vain siirtää myös kavennukset lähemmäksi reunaa.
PoistaMuumimamma on päivänokosilla nautittuaan letuista.
VastaaPoistaKauniimmat ovat sinun neulomat sukat. Novita sukat ovat jotenkin
rauhattomat, liikaa värejä.
Olisiko sinulla sellaista naisen kaupungissa käynti kaulurin ohjetta. Ei liian vaikeaa neulontaharjoittelijalle.
Löysin yhden joka neulottiin kahtena osana, liittämiseen homma sitten loppuikin.
Lopputulos niin sekalainen, että purkutuomio tuli.
En ole tehnyt montaakaan kauluria, mutta olisiko pyöröneuleena neulottava putkimainen kauluri helppo tehdä? Dropsin sivuilla on paljon kauluriohjeita. Mallia voisi halutessaan yksinkertaistaa. Jos siinä on liian monimutkaista pintaneuletta tms. niin neuloo vain molempiin reunoihin vähän matkaa resoria ettei reuna lähde kiertämään, ja muuten sileää tai jotain pintaneuletta, josta itse tykkää.
PoistaJestas miten upeat ovat. Kauniit värit ja hyvin olet saanut mallin muokattua sinulle sopivaksi.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaSinun malli on kauniimpi kuin alkuperäinen.
VastaaPoistaTodella hienot sukat olet tehnyt.10 pistettä minulta sukillesi.
VastaaPoistaKauniit sukat olet saanut aikaiseksi ja tuo väri on aivan ihana. Paljon kauniimmat kuin alkuperäiset. Itseäni on jo pitkään ärsyttänyt suunnattomasti tämä sekamelskatyyli, joka näyttää siltä kuin yhteen sukkapariin olisi oksennettu koko väripaletti ja kuviomaailma. Niistä saa migreenin. Itse teen paljon mosaiikkineulekuvioita. Kaiken lisäksi kaikki mallit ovat aivan liian kapeita aikuiseen jalkaan, ainakin meidän perheessä.
VastaaPoista