Uudessa kodissa

Olemme viimein päässeet asumaan omaan taloon, ja hyvältä tuntuu. Tai, nyt kun noin kirjoitin, niin onkohan "hyvä" oikea ilmaisu tälle, mietinpäs sitä tässä hetken, taustojen kautta.

Asuimme ennen väljästi omakotitalossa, luonnon helmassa, lapsilla oli paljon kavereita ja meillä kaikilla tilaa temmeltää. Asiat olivat mallillaan, mutta pitkä talvi ei ollut meidän lemppari (no, lapsia ei haitannut). Sitten muutimme pitkän matkan päähän, etelämmäksi. Ei pakosta, vaan omasta tahdostamme. Mutta muutimme väliaikaisesti kerrostaloon, ahtaasti. Viritettyjen mopojen ym. keuliminen ja kaasuttelu, autojen pärinä, siinäpä ainaiset taustaäänet. Asunto oli kesällä kuuma, talvella vetoinen, ei ole ikävä takaisin. Ei meistä yhdelläkään. Kyseisen asunnon piti olla aivan pienesti väliaikainen, mutta erinäisten käänteiden jälkeen asuimme siinä yli 3 vuotta. Se on pitkä aika. 

Joten miltä se sitten tuntuu asua taas omassa kodissa, luonnon helmassa, hiljaisuudessa ja rauhassa? Se tuntuu aivan fantastiselta! Nukumme kaikki niin hyvin! Huoneilma on raikas! Ja vaikka meillä ei ole vielä piharakennus valmis, ja sisälläkin muutamia viimeistelemättömiä paikkoja, niin ei haittaa, ei haittaa yhtään. Meillä on oma koti, jossa olla rauhassa. Olen ikuisesti kiitollinen miehelleni, joka jaksoi painaa tämän talon meille muuttokuntoon, oman hyvin kiireisen työnsä ohessa. Minä en ole rakentaja, minä olen siistijä, järjestäjä, pihan laittaja, kodin ja kaiken pyörittäjä, mutta en, en ole rakentaja. Jos rakentaminen olisi ollut minusta kiinni, niin meillä ei olisi itse rakennettua taloa, asuisimme jossain valmiissa möksässä. Viimeinen puristus, muutto, oli tiukka loppupuristus, vei meiltä viimeisetkin mehut. Mutta siitäkin selvittiin, yhdessä. Kaikesta selvitään yhdessä. Ja nyt sanoin, etten muuta enää ikinä, saavat kantaa minut jalat edellä tästä talosta pois. "Kyllä sekin onnistuu", tuumasi Mies :D Muutama laatikko odottaa vielä purkamista, mutta nyt otetaan iisisti, koko porukka. Ulkoillaan ja oloillaan, laitellaan asioita siinä sivussa.

Niin, tuo ensimmäinen kuva, Ikean jakkaraan liimattavasta tarrasta, kuvaa meidän olotilaamme nyt hyvin. Ylimääräinen taakka on pudonnut harteilta, jalat tukevasti maassa taas. Ei tarvitse venyä, olla epävakaisesti, kahdessa paikassa, ilmojen armoilla. Muutoinhan tuo tarra sai aikaan minussa röhönaurun, kyseessä oli kuitenkin tuolin korkuinen porras, johon tarra tuli. Ja aika montaa tarrassa kiellettyä asiaa on näppärästi harrastettu elämän aikana.

Nyt olen kaivanut taas puikot esiin. Tekeillä on tonttujen apulaisena muutamat sukat. Tontut eivät ehdi kaikkea itse tehdä. Piilosta leikkinyt ompelukone löytyi myös. Olin edellisen muuton aikana laittanut sen laatikkoon ja kirjoittanut laatikkoon vieläpä sisällön. Mutta se ei paljon auttanut, koska itse laatikko oli hautautunut varastoon kaikkien muiden laatikoiden taakse piiloon. Mutta lähiaikoina otan ompelukoneen ja vuosi sitten neulomani villatakin esiin, ja steekkaan etureunan, sekä viimeistelen takin, yes!

Kalevala-neuleet ovat kovasti suosiossa. Lähiaikoina on ilmestynyt kaksi aiheeseen liittyvää julkaisua: Novitan Kalevala x Novita neulelehti ja Jenna Kostetin Neulottu Kalevala -kirja. Minulla on nämä molemmat ja olen niitä tutkinut, vaikka en ole mitään puikoille päästänyt. Itselleni Novitan julkaisu iskee tällä hetkellä enemmän, siinä on oikeasti todella monta minulle mieluista mallia. Kirjan malleja olen myös katsellut, mutta ainakaan heti ei sieltä ole mitään puikoille tulollaan, ehkä joskus myöhemmin. 

Tässä postauksessa ei ole nyt paljon kuvia. Olen kierrellyt talon ikkunoita, katsellut maisemia eri vuorokauden aikoihin, eri säillä. Tuleva vuosi on oleva jännittävä: Mistä aurinko nousee ja laskee, mihin säteet yltävät, miten taivas muuttuu? Miten luonto ympärillä eri vuorokauden ja vuoden aikoina käyttäytyy! Olen niin tässä! 

Tänään leivon joulutorttuja ja nautimme niitä glögin kera, sekä katsomme pitkästä aikaa Linnan Juhlat. Laitamme ikkunoille kaksi kynttilää. Viemme haudalle kynttilöitä, kiitollisuus ei voisi suurempaa olla <3 Sata ja viisi vuotta <3 Kiitos <3 


15 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin. Varmasti ihanaa palata luonnon rauhaan ja sielukin lepää hiljaisuudessa. Minustakaan ei olisi suurkaupungissa eläjäksi ja olen ikionnellinen, kun saan sinitiaisiani syöttää mielin määrin omassa pihassa. Minullakin on tuo neulottu Kalevala. Odottelen että käsi on kunnossa leikkauksen jälkeen. Kamalaa odotella. Mukavaa Itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Lintujen seuraaminen on mukavaa puuhaa. Mekin laitettiin heti ruokintapaikka, tosin sitä piti hieman säätää, kun yhtenä päivänä meno oli kuin Hitchcockin Linnut-elokuvassa. Nyt tyydymme syöttämään vain pieniä tinttejä, ne isommat linnut syökööt muissa ravintoloissa.
      Toivotaan kädellesi pikaista paranemista. Hyvää Itsenäisyyspäivän iltaa sinulle <3

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin. Ihana aloittaa kauan odotettu asuminen toiveiden mukaisessa paikassa ja vielä tällaisena juhla-aikana. Tänään on itsenäisyyspäivä ja aivan kohta joulu, jonka saatte viettää uudessa kodissa.

    VastaaPoista
  3. Paljon, paljon onnea! Kuulostaa hienolta kaikin puolin.

    VastaaPoista
  4. Onnellista eloa ja oloa uuteen kotiin. Kodin rakentaminen on mittava ponnistus.
    Perhe on yhteisyritys, kuuluun huolehtijoihin, perheen ylläpitäjin.
    Sukkaneulomus on puikoilla pysynyt koko syksyn, myin jopa muutamat sukat.
    Välillä on vedettävä henkeä kovien ponnistusten jälkeen, kävin laavutulilla juomassa glögit, ilta on rauhaisa. Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Näin se menee. Glögi + laavutulet kuulostavat rauhalliselta ja lämpöiseltä. Hyvää Itsenäisyyspäivän iltaa sinulle <3

      Poista
  5. Ihanaa! Lämpimät onnittelut uuteen kotiin 💖.

    Kovin kauas luonnosta en minäkään osaisi itseäni kuvitella asumaan. Toki ihan luonnon helmassa emme asu nytkään.

    Upeaa itsenäisyyspäivän viettoa ja joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 En minäkään osaisi sinua kaupungin ytimeen sijoittaa :) Ihanaa Itsenäisyyspäivän iltaa sinulle <3

      Poista
  6. Oi,olipa hienot kuulumiset.Elät elämän parasta aikaa.Talossanne asuu rakkaus ja onni.Ei tarvihte muuta,kuin lankaa vaan vähäsen ja kiitollisuutta siitä,mitä elämä on antanut,niin hyvässä kuin huonossakin.Hyvää Joulua ja parempaa Uutta vuotta meille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin totta, ja samoin sinulle <3 Toivottavasti ensi vuosi ei olisi maailmalla niin hullu.

      Poista
  7. Onnea uuteen kotiin! Voin uskoa, että meluisan kerrostalon jälkeen oma rauha on ihanaa. T Saukkis

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 14/14 Mansikat