Helmikuun alun fiilikset

Tammikuu meni todella nopeasti, ja nyt ollaan jo helmikuussa. Valon määrä on lisääntynyt huomattavasti, ja ulkona on todella kaunista, varsinkin nyt, kun on pakkasen, lumen ja auringon yhdessä kuvittamat satumaisemat. Olen viettänyt viimeisen viikon pohjoisessa taloa tyhjentäen, löytyipä sieltä vielä lanka poikineen, mitä ihmeellisimmistä paikoista. Lahjoittelin ja möin niitä kilokaupalla pois. Muutakin kaiken kirjavaa tavaraa löytyi... osa oli sellaista, joka oli työnnetty jonnekin yläkaappiin tai varaston uumeniin taloon muutettaessa ja sen jälkeen niitä ei ole kaivannut tai muistanut vuosikausiin kukaan. Kieltämättä välillä nauratti ja välillä suorastaan hävetti, kun noita "aarteita" ihmetteli. Eilen ajelin kauniissa talvisissa maisemissa takaisin, ja mies hyppäsi vuorostaan autoon ja lähti polkemaan kohti pohjoista, viimeistelemään tyhjennystä. Niin tiivis viikko on ollut, että en ole ehtinyt neuloa viikkoon yhden yhtä silmukkaa: Päivät kuluivat etätöitä tehden ja illat tavaroita lajitellen. Mutta, nyt ajattelin aloittaa uudet lapaset, sillä minua odotti täällä jotain niitä varten.

Kokeilin jo ennen reissua aloitella Pärnun lapasia, mutta kävi aika pian selväksi, ettei minulla ollut niitä varten riittävän pieniä puikkoja. Pienin puikkokokoni oli 2 mm ja niillä olisi lapasista tullut kokoa XXXXXXL, Pärnun lapaset neulotaan peräti 84 silmukalla. Joten, laitoin pienemmät puikot tilaukseen ja nyt pääsen kokeilemaan neulomista ohuen ohuilla tikuilla, KnitPron Karbonz 1.5 mm puikoilla. Kokeilen tehdä lapaset Louhittaren Luolan Ilmattaresta, mutta jos tällä kombolla en saa sopivia lapasia, niin seuraavaksi laitan langan vaihtoon, koitan löytää jotain muuta tilalle. Ilmattaret löytyivät lankavarastostani, mutta punasävyisen langan tilasin puikkojen mukana, en voinut vastustaa tuota väriä, langasta tulisi ihana huivi <3

Lopuksi vielä sielunmaisemaa, sielu ei unohda koskaan <3

7 kommenttia:

  1. Ihanat värit noissa langoissa. En edes tiennyt, että 1,5 numeroisia puikkoja onkaan. Jännityksellä odotan, mitä noista tulee. Itse aloitin nyt Uudenmaan maakuntalapasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti käydä kurkkaamassa, miltä näyttikään Uudenmaan lapaset, näyttävät joutuisalta mallilta ja värejä vaihtelemalla voi tulos olla ihan omanlaisensa :)
      Pärnun lapaset ovat todella hitaat tehdä, menee ikuisuus nysvätä ne valmiiksi. Taidanpa aloittaa jonkun toisenkin mallin, etten tylsisty :)

      Poista
  2. Sinun lankavarastollesi pääseminen olisi todellinen lankamatka, siinä saattaisi tulla mukavia neulonta- ajatuksia.
    Itse olen pysytellyt ihan markettilangoissa, neulontataito on perusvillasukkatasoa, siihen käyvät seiskaveikat kavereineen hyvin.
    Sain kuin sainkin aikaiseksi siskolle ystävänpäivälapaset, sitä onnistumisen riemua pitää jatkaa uudella lapasparilla.
    Tikutellaan lapasia ja kaiken sortin neuleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut lapasista, sisko varmasti tykkää <3
      Jeps, tikutellaan menemään :)

      Poista
  3. Aika ohutta lankaa pitää Pärnun lapasiin olla, kun silmukkamäärä on tuollainen. Aina sitä yllättyy, kun varasoja ja yläkaappeja penkoo/siivoaa/tyhjentää. Joskus iloisesti ja joskus vähemmän iloisesti. T: saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ohutta, piti ottaa toinen työ rinnalle. Muistin vuosi sitten aloittamani kirjoneulesukat, joista yksi sukka oli valmis ja toinen aloittamatta, josko tikuttelisi välillä sukkaa...

      Poista
  4. Ei taitaisi minun kärsivällisyys riittää noin ohuisiin lankoihin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie