Kun aikanaan aloin neuloa tätä villapaitaa, ei tästä pitänyt tulla yksivärinen paita, vaan olin suunnitellut Emilia-tyylistä ponchokirjopaitaa Novita Arabia suunnittelukilpailuun. Tarkoitus oli neuloa kuviot graffitilla. Ehdin tuolloin neuloa paitaa helmasta jonkun matkaa, vaan en koskaan päässyt kirjoneuleosuuteen asti, paita unohtui sille sijoilleen.
Arabia neulelehti ilmestyi marraskuussa 2023, ja kun selasin sitä, niin kiitin onneani, ettei koskaan tullut valmista, sillä lehdessä oli pyöräilevä Emilia, sen minäkin olin ponchopaitaani suunnitellut. Jos olisin saanut paitani valmiiksi, ja tuutannut sen kisaan mukaan, niin siellä olisi ollut vierekkäin kaksi samanoloista mallia. Kumpikohan lehteen olisi tullut, jonkun nobodyn suunnittelema paita vai sen nimekkäämmän... no varmasti sen nimekkäämmän. Ja hienohan se muuten olikin.
Ja lisää sähläystä: Joku saattaa muistaa, että neuloin äkkinäisesti loppuvuodesta graffiti-valkoisen kirjopaidan. Graffiti-kerät olivat ne, jotka olin alunperin varannut Emilia-tyyliseen paitaani, jota en siis koskaan tehnyt. Mutta ne valkoiset... Ette usko, minkä sätkyn sain jossain kohtaa kirjopaitaani neuloessani, kun aloin miettiä, että olinko ottanut myös Emilia-aloituspaidan valkoiset kerät kirjopaitaani. Jolloin minulla olisi yksi aloitus, johon ei ollutkaan enää keriä. Tämä pisti minut suuntaamaan kohti lankalaatikoitani... Ja jonkun aikaan pengottuani löysin sieltä valkoiset Emilia-aloituslangat, saatoin huokaista helpotuksesta. Eikä siinä kaikki: Löysin vielä 3. satsin valkoista Wonder Wool -lankaa, sellaisen määrän, että riittää paitaan. Ja minulla ei ollut mitään mielikuvaa, miksi, ja koska olin ne hankkinut. Tuntuvat lisääntyneen ihan itsekseen.
Onneksi en sotkenut graffiti-valkoisen kirjopaidan, ja tämän nyt esittelyssä olevan valkoisen paidan, lankoja keskenään: Molemmat ovat samaa värisävyä, 004 kinokset, mutta ne ovat täysin eri sävyisiä. Nyt esittelyssä olevan paidan valkoinen on punertavaa, selkeästi eri sävyistä. Aika mielenkiintoinen olisi lopputulos, jos molempia olisi sekaisin samassa paidassa.
Paita oli melko nopsa neulottava, koko ajan pyörönä, sileää.
Paita on neulottu alhaalta ylöspäin, helmassa ja hihan alareunoissa on i-cord aloitus. Tein paidasta A-linjaisen. Tein yläosaan raglat, ja kaulukseen neuloin matalan resorin, 1 s kiertäen oikein, 1 s nurin.
Sovitin paitaa 1. kerran pari iltaa takaperin, koska piti tietää, minkä korkuisen kauluksen paitaan teen. Paitaa sovittaessani totesin, että nyt tuli ihan oversized paita eli hitokseen liian suuri. Varsinkin hihat olivat pitkät. Mutta päätin, että olkoon niin, vetelehdin paidassa kotosalla tai ihan sama.
Neuloin paidan valmiiksi ja päättelin langat. Sitten työnsin paidan villapesuun, koska halusin kaunistaa paidan kovin kippuraisen pinnan. Paita silenikin aivan ihanaksi pesun ja tasokuivatuksen jälkeen. Mutta, kun vetaisin kuivuneen paidan eilen päälleni, oli siitä tullut entistäkin suurempi.
Punttihihainen paita ei ole kovin kätevä, joten perjantai-illan ohjelmana oli hihojen lyhennys.
Otin silmukat puikoille.
Leikkasin ylimääräisen hihan pois.
Purin ylimääräisen pois.
Päättelin hihan i-cordilla.
Sama toiseen hihaan.
Hihojen ylimääräiset pätkät alkoivat huudella jotain hyötykäyttöä, joten päätin tehdä niistä hiusdonitsit.
Toista hiusdonitsia en kuitenkaan enää tehnyt, vaikka tarkoitus olikin tehdä kaksi: Silmukoiden nosto ja purkaminen meni aivan sotkuksi, hihanpätkä lensi roskiin.
Lanka: Novita Wonder Wool kinokset (004)
Puikot: 4
Langankulutus: 498 g
Kirjoitan tätä postausta apinapaita päälläni. Toistaiseksi voin sanoa tästä paidasta seuraavaa: Paita ei kutita yhtään, eikä ole liian kuuma. Eikä ainakaan kiristä tai kinnaa mistään :D Voisikohan tästä tulla oikeasti sellainen lempipaita, joka päällä on hyvä olla..? Joka tulee vedettyä päälle, kun viluttaa. Toivon kovasti, että näin olisi.
Kylläpäs tuli kaunis neule erityisesti lisäsäätämisen jälkeen 💖
VastaaPoistaMinäkin suunnittelen tekeväni itselleni neulepuseron, mutta välillä se (suunnittelukin) unohtuu kaiken muun alle.
Ihanaa tammikuuta 💖