Käy Muumilaaksoon

Jos on kerrankaan altistunut iki-ihanille Muumilaakson tarinoille, ei voi välttyä siltä, etteikö Mr. Korvamato alkaisi itsepintaisesti soitella Käy Muumilaaksoon heti, jos vain jostain kimmokkeen saa. Voiko Pikku Myytä ajatella ilman, että päässä alkaa kuulua Pikku Myyn kimittävä ääni? Kun on kolme tenavaa, niin Muumeja on katsottu, mutta Muumit ovat samalla sellainen harvinaisuus, että sitä voi aikuinenkin kyllästymättä katsoa, ainakin tälläinen höpötyttö kuten minä. Viime aikoina meidän töllötin on väsymättä välittänyt Muumien maailmaa, joka ei minusta ole ollenkaan niin ihana kuin Muumilaakson tarinat. Ja nythän on alkanut myös aivan uusi Muumilaakso.
Pikku Myy lähti viikko takaperin muotoutumaan Novitan Muumimamman lämpöiset asusteet -lehdestä. Valitsin Pikku Myyn, koska omassa tytössäni on myymäistä reippautta ja pelottomuutta, toivottavasti säilyttää tuon luonteenpiirteen aina. 
Sukat olisi kuulunut neuloa Novita Muumitalo -langoilla, mutta minä katselin langat ohuemmista Nalle-varastoistani ja neuloin koon 30, ajattelin, että sukista tulisi tuolloin sopivat 3-vuotiaalle. Pörrin talvi-Kuoman koko on 26. 
Ohjeessa Pikku Myy on aivan kokonaan musta (mekko, pää, ihan kaikki), mutta ajattelin, että kyllähän Myylle pitää saada punainen mekko ja muutenkin olisi hauskempaa, jos Myy olisi oikean värinen, eikä synkeän sysimusta. Jossain nilkkaa lähestyessä unohtui myös kavennella oikeissa paikoissa, sillä katsoin tietokoneelta tiiviisti Ingmar Bergmanin 4-osaista Fanny ja Alexander -sarjaa, joka oli hetken aikaa saatavilla Areenassa. Tiiviin katselun taustalla oli se, että huomasin sarjan olemassaolon vasta silloin, kun se oli poistumassa ja se oli ihan pakko ehtiä katsoa! Edellisestä kerrasta oli niin pitkä aika, että aivan uudesta vinkkelistä saattoi sarjaa katsella. Tapahtumat etenivät verkkaiseen tahtiin, kellojen helistessä. Voin kuvitella, ettei Elmeri olisi jaksanut tunnelmoida tämän tyttösarjan mukana neljää, saatika edes yhtä, osaa. 
Nilkan kavennukset ovat siis valahtaneet lähemmäksi kantapäätä, mutta eipä tuo menoa haittaa. Jätin myös pois nilkkaan sijoitetut kukkaset, koska sukista olisi tullut muuten liian pitkät. Nilkan jälkeen en ohjetta seurannut enää ollenkaan, vaan tein, miten halusin.
Sukat valmistuivat pari päivää sitten, mutta edessä odotti vielä tympeänkuuloinen silmukointi- ja kirjontaosuus: Ilman niitä Pikku Myy oli pelkkä ilmassa leijuva mekko- ja saateenvarjopläjäys. Silmukointi on minulle aivan järkyttävän vastenmielistä ja vaikeaa.  Ja jälki sen mukaista: ylen rumaa. Ilmankos päätin heti, etten yhtään silmukkaa silmukoi, mutta muuten jotain pistoja pistelin menemään. Siinäkös on tästä päivästä pitkä pätkä kulunut Spotifystä hyvää musaa kuunnellen. Ja välillä ruoka- ja seurusteluhuoltoja perheelle tai sen osasille pitäen. Myylle olisi tietysti pitänyt tehdä vielä rusetti kaulaan, mutta oiskohan rusetti leijunut tuulen mukana jonnekin pöpelikköön?
Laitoin kirjonnan ajaksi sukan sisään tukevan kelmutetun muistipelikortin, etten olisi innoissani ommellut sukanvartta yhteen. Kortti toimi varsin hyvin tuossa tarkoituksessa ja neljä Pikku Myytä ilmestyivät pikkuhiljaa sukkiin. Ensimmäisen kanssa kului pitkähkö aika, mutta seuraavat syntyivät nopsempaan. Kaikkien Pikku Myiden silmät harittavat mikä minnekin, kuin eräällä poliitikolla ikään.
Sukkien alle pitäisi pukea sukkahousut, sillä Nalle kutittaa muuten jalkaa. Sukan varren pituudeksi tuli 20 cm, melko sopiva 3-vuotiaalle, tytön pituus varmaan lähemmäksi metri (?). Terän pituus on 17 cm. Varren leveys ylhäällä 9-10 cm ja terässä 8 cm. 
Muuten olen viimeinkin parantunut hullusta 1,5 kk kestäneestä yskästä ja sen jatko-osasta, nuhakuumeesta, joka onneksi meni reilussa viikossa ohi, ilman yskää. Kiitos! Nyt sopisi aloitella ulkoilu ja urheilu, mutta ulkona on kyllä aika fressshi keli, joskin sydäntäsärkevän kaunista!
Nämä kuvat on napsittu ikkunan läpi.
Ihanaa, miten päivä on jo käynyt valoisammaksi: Töistä lähtiessä on valoisaa! Kotiin tullessa on kaunis sininen hetki.
Malli: Pikku Myy -villasukat Novitan Muumimamman lämpöiset asusteet -lehdestä. Suunnittelija Susanna Mertsalmi
Lanka: Novita Nalle, eri värejä
Puikot: 3
Langankulutus: 69 g

3 kommenttia:

  1. No on pirtsakat Pikku Myyt! :) Kiva että olet taas terveen kirjoissa. Mukavia pakkaspäiviä!

    VastaaPoista
  2. Hienot Myyt. Myy tarttee ehdottomasti punaisen mekon!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)