Käytetyt kotisukat -kooste

Miltä näyttää eri langoista neulotut perussukat sen jälkeen, kun niitä on pidetty ja pesty, paljon? Pidän aina kotosalla villasukkia jaloissa, sekä öisin, että päivisin. Minulla palelee varpaita, jos en pidä, näin siitäkin huolimatta, että meillä on lattialämmitys. Pesen villasukat aina villapesuohjelmalla ja -aineella, mutta alkaa ne kilometrit näkyä sukissakin, kun niitä on useamman vuoden ajan pidetty ja pesty. Tein pienen koosteen perussukista, näkyykö niissä jotain eroja riippuen siitä, mistä langasta ne on neulottu? Laitan mahdollisuuksien mukaan linkin alkuperäiseen postaukseen eli kuviin, joissa sukat ovat vielä uudet.
Jaloissa on nyt fingering-vahvuisestCrazy Zauberball -langasta neulotut sukat. En yleensä pidä näin ohuesta langasta neulottuja sukkia, koska jalat palelevat tälläkin hetkellä näissä sukissa. Sukan pintaan on ajan myötä muodostunut kauttaaltaan "utua", kovin paljon en näitä sukkia ole edes pitänyt.
Vertailun vuoksi kahdet Novita 7 Veljestä -langasta neulotut sukat. Takimmaiset ovat uudempaa yksiväristä- & Raita-Veikkaa ja etummaiset vanhaa Jättiraita-Veikkaa. Olen pitänyt molempia sukkia todella paljon. Takimmaisissa on se vika, että ne ovat minulle liian leveät, meinaavat valahtaa nilkkaan. Epäilen, että ovat vähän venähtäneet käytössä tai sitten ovat alunperinkin olleet minulle liian leveät. Laitan nykyisin polvisukkiin vähemmän silmukoita kuin noiden sukkien neulomisen aikoihin. Etummaiset, vanhasta Veikasta neulotut ovat huomattavasti paksummat ja ihanan lämpimät. Neulospinta on niissä jotenkin tiiviimpi ja kauniimpi, samannumeroisilla puikoilla on molemmat neulottu. Mutta molempia on siis pidetty, ovat säilyneet ehjinä ja pientä nukkaa ovat kehittäneet kuluviin pintoihin, mutta eivät varsiin.
Veikka Papukaija-sukat, alkavat näyttää jo melko nuhjaantuneilta ja kuluneilta. Kärkiin on kehittynyt pienet reiät, vaikka eivät kuvissa näy. Pitäisi päättää, että parsinko vai laitanko menemään. En ole juuri koskaan parsinut sukkia, koska yleensä ovat jo siinä vaiheessa muutenkin niin viimeisen päälle kulahtaneet, että olen laittanut roskiin. Ja laatikko on pullollaan uusia sukkia, joita voi ottaa pidettäviksi. Ihanan väriset, olen tykännyt pitää näitä.
Adliris Socki Vintage Cottage -polvarit, lempparit nämäkin, varsinkin värin puolesta, mutta mukavat pitää myös. Nukkaa on näihinkin päässyt syntymään, mutta lähinnä teräosiin. Ei reikiä, hyvin ovat kestäneet.
Tässä ovat minun ihan ehdottomat lempisukat: Ferner Wolle Mally Socks -langasta neulot aivan mahtavan tuntuiset ja lämpöiset sukat! Nämä ovat nyt kulahtaneet, mutta jos nämä joskus reikiintyvät, niin saatan jopa harkita parsimista, niin lempparit ja ihanat ovat, ja väri on ihan paras! Ostin lankaa aikoinaan Lankamaailmasta ja yritin sitä joululomalla googlettaa, mutta ei tietysti ollut enää myynnissä :/ Tätä on saatava lisää...
Näistä sukista ei ole kuvaa uutena, sillä en ole näitä itse neulonut, vaan ostanut kauan sitten valmiina. Nämä sukat taitavat olla tämän kuvasetin vanhimmat. Pientä reikää alkaa olla jo kantapäässä. Lanka on Dropsin Fabelia, kivantuntuista myös paljaalla jalalla.
Vielä muutamat räsärit, Veikka-sukat Polkasta (854). Piti ihan kahdesti tarkistaa: Näissä molemmissa on käytetty samaa Polkkaa. Sukat näyttävät silti aivan erilaisilta, kun niihin yhdistää eri väriä. Siksipä tykkään kovasti tehdä räsäreitä, lopputulos yllättää aina! Takimmaisissa on kantapäässä reikä, etummaiset Polkka-sukat  ovat ehyet. 

4 kommenttia:

  1. Villasukkia tarvitsee myös neuloja itse, aina on kotioloissa villasukat jalassa. On päiväsukat, ilta- ja yö sukat. Ohuemmista langoista neulotut sukat on kulutettu aika nopsaan, en parsi villasukkia, en edes hallitse oikeaa parsimistekniikkaa. Kiva sukkajuttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Parsimisesta... ristiin ja rastiin ja yli ja ali... tai vähän sinne päin, että varvas ei kurkkaa :D

      Poista
  2. Minäkin pidän villasukkia aina. En parsi, mutta pidän vielä pitkään reikäisinäkin. Kun luovutan, ei niitä kukaan enää haluaisi parsia. Nuhjuuntuminen ei minua sinänsä haittaa, mutta kun olen perinyt jotain ikivanhoja seiskaveikkoja, huomaan kyllä laadun heikkenemisen. Säästelen siitä vanhempia ihan omiin perussukkiin, kun ne kestää kulutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun sukat on siinä tapauksessa hommansa hoitaneet, kun noin viimeisen päälle ovat palvelleet. Minä taas en pysty pitämään reikäisinä, kun niistä rei'istä käy jotenkin vinkka :D
      Minä miellän päässäni Novitan langat siten, että aika ennen vanhimman lapsen syntymää ja sen jälkeiset. Nyt seuraan tarkasti, onko laatu palautumassa entiselle tasolle vai ei, sillä uusimmat langat ovat tuntuneet käteen taas paremmalta.

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Variaatio-lapaset - malli D