Marjapaikat

Alkoi tehdä mieli punaisia lapasia, joten penkaisin lankapussukoista Nallen marjapaikan ja sille kaveriksi luonnonvalkoisen kerän. Langoista neuloin intialaisella peukalokiilalla tumput.
Olen pitänyt koko syksyn ja alkutalven näitä ensimmäisiä tällä tyylillä neulomiani lapasia ja tykkään niistä muuten kovasti, mutta tällä hetkellä siniset sävyt eivät vain iske, joten piti laittaa uudet lapaset puikoille. En ole vähään aikaan neulonut intialaista peukaloa, joten kaivelin esiin omatekemäni ohjeen ja sillä tein nämä lapaset, varren neuloin vain lyhyemmäksi (20 krs). 
Marjapaikoista tuli kuitenkin liian pienet minulle, siis selvästi kapeammat ja sormille lyhyemmät kuin aikaisemmin neulomistani lapasista, vaikka molemmissa on sama lankamerkki käytössä. Saattaa olla, että nykyinen lanka on ohuempaa tai sitten neuloin nyt tiukempaa kuin aikaisemmin. Olen huomannut, että neulon sitä tiiviimpää, mitä nopeammin neulon. Ja nyt löysin salaisen aseen, jonka avulla kirjoneule sujuu enemmän kuin jouhevasti. Esittelen salaisen aseeni hetimiten seuraavan kirjoneuleen kanssa, jonka teen, jossain vaiheessa kirjoneuletta väkisinkin eksyilee puikoille.
Ette varmaan usko, mutta yllä- ja allaoleva kuva on otettu nenällä: Kännykkä toimi kamerana, ja kun toisella kädellä piti luuria ja toinen käsi oli kuvauskohde, niin jäljelle jäi vain nenä, jolla painella kuvausnappulaa vakaasti. Nenällä voi siis tehdä muutakin kuin nuuhkuttaa ja niistää.
Lanka: Novita Nalle Taika marjapaikka 855, Novita Nalle luonnonvalkoinen 010
Puikot: 3
Langankulutus: yhteensä 55 g


4 kommenttia:

  1. Komeat lapaset tuli!

    Noita kirjoneuleviisauksia odotan todella innolla, sillä se on minulla niin hidasta ja kireääkin :-)

    VastaaPoista
  2. Hienot tumput tuli.
    Hyvää itsenäisyyspäivää :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille, nämä menevät varmaankin lahjaksi jollekin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)