Pelargonian kasvatus

Se on kevät lähestymässä: Kaupassa käydessäni kuikuilen lankahyllyjen lisäksi myös siemenpussukkahyllyt. Eräältä reissulta tarttui mukaan pienoiskasvihuone ja pelargonian siemeniä. Rakastan pelargonioita ja ensi kesänä niitä pitää kasvaa ruukuissa terassilla, vaikka terassi pitää sitä ennen raksailla.

Tällainen pienoiskasvihuone on varsin kätevä. Se sisältää 12 sammalnappia, joten mullan kanssa ei tarvitse alussa sotkea. Kun kasvihuoneen pohjalle kaataa vettä, niin napit imevät hetkessä itseensä vettä ja kasvavat isommiksi. Harmittavasti en tätä vaihetta älynnyt kuvata, koska olen 1. kertaa näiden nappuloiden kanssa tekemisissä. 

12.1.

Sitten vain kylvämään. Tämä pelargonia on Super Hybrid Mix F2, sekoite loistavia, voimakkaita värejä. Kylvöaika on helmi-maaliskuu, jota en tietenkään etukäteen lukenut, vaan kylvin siemenet 12.1. eli aivan liian aikaisin. Voin kuvitella, että näitä pelergonioita taivastellaan muun perheen toimesta koko kevät, ennen ulos laittoa. Pelargonian kasvatus on todella helppoa, siemenet vain painetaan kosteaan multaan, ei peitetä. Ruukku ikkunalaudalle, kansi päälle ja sitten seuraillaan, mitä tapahtuu. Välillä voi suihkepullolla vähän suhutella tai lisätä kasvihuoneen pohjalle tilkan vettä. Kantta olen pitänyt hieman raollaan.

13.1.

14.1.

15.1.

16.1.

17.1.

18.1.

19.1

20.1

21.1.

22.1.

23.1.

24.1.

25.1.

26.1.

27.1.

28.1.

29.1.

Kylvin 20 siementä, joista iti 19. Eilen vähän tikulla sörkin osaa noista, että juurtuisivat paremmin. Katsotaan, oliko siitä enemmän haittaa vai hyötyä. Toivottavasti nämä selviävät kukkiviksi asti. Nyt pitänee vähentää kosteutta, ettei näille käy hullusti. Tuolla oli yksi itämätön siemen homehtunut, toivottavasti tämä kasvusto ei ole nyt menetetty... seuranta jatkuu...

5 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Ihanaa! Kyllä on hyvin siemenet itäneet. Pelargoniat ovat kesän lempikukkiani. En ole kyllä koskaan itse niitä siemenistä kasvattanut. Seuraan kanssasi postausten kautta kasvustoa. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja hyviä tammikuun viimeisiä päiviä <3

    VastaaPoista
  2. Kevät on tulossa ja samoin täällä askeleet suuntautuvat lankahyllyjen lisäksi myös siemenhyllyille :) Pelargonioita en ole kokeillut kasvattaa, ja aika vähän muutakaan esikasvatan, mutta nyt rupesin miettimään, josko sittenkin, kun luin tämän postauksesi :) Hienosti ovat lähteneet kasvuun ja nopeaa näkyy olevan itäminen. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Siellä ne kasvaa. Viime keväänä minäkin kylvin kaikkea. Mikään ei kestänyt kesää. Tänä vuonna peitän kasvimaani hesareilla.

    VastaaPoista
  4. Mitään en idätyksestä ymmärrä, mutta tieteelliseltä touhulta näyttää. Tsemppiä hennoille versoille. Yrittäkääpä sinnitellä.

    VastaaPoista
  5. Mukavaa ystävänpäivän iltaa sinulle

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie