Pahvilaatikon vuoksi

Tajusin tänään, että olen mahdollisesti hieman samanlainen kuin äitini, myös pahvilaatikoihin liittyen. Kas, kun äitini jäi aikoinaan eläkkeelle, sai hän työkavereiltaan läksiäislahjat pakattuina hyvin moneen erilaiseen pahvilaatikkoon, se kertonee kaiken... Niinpä siis minäkin, heti kun silmät pahvilaatikkoon tarkentuivat, tilasin Novitan Juhlan Aika -peittoboksin. Ettäpä osaakin olla tyylikäs pahvilaatikko.

Ja se laatikko tuli tänään.


Lankojen värit ei kylläkään sisustukseen natsaa.


Mutta voihan näistä neuloskella jotain muuta & joitakin keriä voi pistellä peittoonkin.


Laatikossa oli peittoon tarvittavat langat, ohje, nahkainen merkki. Ja siis the Laatikko, tietenkin. Peiton ajattelin neuloa, mutta valitsen ruuduista mallit, joista eniten tykkäilen. Ja hieman toisenlaiset sävyt kaivelen peittoon. Ja todennäköisesti pienemmän peiton teen. Aloitin 1. ruudun eli Retropalmikon tuossa äskettäin, kiva oli neuloa ja nätti tulee. Mukavaa, että tällaisia yhteisneulontoja järjestetään! Vaikka olen vannonut, etten lähde mihinkään KAL-juttuihin mukaan. Hei, taas mennään...

Juhlan Aika -peitto KAL, ohjeet ilmestyvät Novita Knits- sivulle pikkuhiljaa. Paitsi, jos on tilannut boksin, sitten kaikki käsillä heti ja voi suunnitella, mitä tekee, mitä ei.

13 kommenttia:

  1. KAL-neulonnat vievät mennessään! Minä olen neulonut nyt huivia. Seuraavaksi toteutamme Variskankaan Marttojen kanssa hyväntekeväisyys neuletempauksen. Puikot siis heiluvat vinhaa vauhtia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa todella siltä, että puikot saavat kyytiä. Hyvä, antakaahan mennä vaan <3

      Poista
  2. Katselin että nyt on paketilla kokoa ja tuon voisi tilata niin saisi ison kasan lankaa eikä siitä tarvitse välttämättä peittoa neuloa. No, ei se ehkä halvemmaksi tule, kerän hinta taisi olla kalliimpi kuin netistä jostain ostettu kerä. Yhteisneulonnat ovat kyllä kivoja vaikka en tähän nyt itse osallistukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, juuri vitsailin serkun kanssa, että Novita voi myydä meille mitä vain, kunhan pakkaa sen nättiin laatikkoon...

      Poista
  3. Postissa tulossa minullekin boksi. Laatikko on todella kaunis ja Minäkin taisin sortua tilaamaan sen laatikon takia.

    VastaaPoista
  4. Minä näin nuo värit ja totesin, etten halua tätä peittoa. Ei ole ollenkaan minun väristä. Tosin peitto-KAL:eihin en ole vielä muutenkaan lähtenyt mukaan. Kiinnostavaa, miten kauniin peiton sinä saat tällä kertaa aikaan. t:Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin ensin, että mitä minä taas uudella peitolla teen, mutta sitten sain idean. Siitä sitten myöhemmin, jos/kun tulee valmista.

      Poista
  5. Huomasin tuon KALin, mutta onnistuin välttämään kiusauksen. Laatikon takia olisi tietysti voinut... Minä rakastan pahvilaatikoita. Niitä kun jostain tulee, en millään raskisi heittää pois, vaan yritän keksiä niille käyttötarkoitusta. Usein onnistuu, mutta joskus täytyy luovuttaa ja tuntuu kuin sydäntä revittäisi irti, kun pahvilaatikko litistyy roskiin vietäväksi.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa! Tuo viimeinen virke sai minut nauramaan, sieluni silmin näen, miten tarraudut laatikkoon kiinni, kunnes on päästettävä irti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja yllä näkyvä vastaus oli tarkoitus ohjata Puikoillanikin:lle, mutta painelin väärää nappulaa.

      Poista
  7. Minäkin tuota kuolasin. Kauniit värit ja tulee isotöinen projekti. Harmikseni Minulla on käsileikkaus ensiviikolla. En uskaltanut tilata, koska en malttaisi olla neulomatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaista paranemista kädelle, jotta pääset taas neulomaan ja taiteilemaan <3

      Poista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Vihtaranta KAL - 1/14 Mökkitie