Loput(tomat) lankahamstraukset

No, niin. En ole hankkinut pitkään aikaan lankaan, nyt huhtikuussa näemmä isolla kouralla, kaksin käsin, useaan otteeseen. Syytän tästä takatalvea ja kylmyyttä. Nyt tunnustan nämä loputkin, saan anteeksi, ja sitten mennään eteenpäin...

Näillä ostoksilla on kaksi teemaa ja missiota. Ensinnäkin: Olen varautumassa tulevaan kesään, jolloin meinaan värjäillä lankoja, paljosti. Viime kesä meni pensseli kädessä keikkuen, seinälautoja sutien. Ei käynyt mielessäkään värjäillä myös lankoja. Tulevana kesänä saa luvan olla toistenpäin.
Ensimmäinen hankinta on siis Lankavan Naturelli Sopivaa, joka on sata-prossan villalankaa, värjäykseen. Voi myös olla, etten värjääkään tätä lankaa, vaan käytän tämmöisenään. Ihan itseäni jännittää, että mitä päätän. Noinkohan tulee koko keväänä uni silmään.

 

Toinen hankinta on Lankavan Naturelli Sulavaa, sukkalankaa, värjäysteema jatkuu. 


Kolmas hankinta, värjäykseen myös. Lanka on Novita Wonder Wool, en ole värjännyt sitä koskaan aikaisemmin, saapas nähdä, miten käy. Mutta, olen neulomassa vastaavasta langasta yhtä vielä itsellenikin mysteerimäistä neuletta, en yhtään tiedä, mikä siitä on tuloillaan. Joten, ihan tuon neulekokemuksen perusteella, otin tätä lankaa myös värjäykseen. 


Sepä oli värjäilyyn liittyvä hamstraus issukka. Sitten seuraavaan: virkkaus & alelangat. Se on aivan paholaisesta peräisin, kuka tuollaista pystyy vastustamaan? Että, ensin aletaan työntämään markkinoille jos jonkinlaista virkkausmallia ja -lehteä. Ja sitten viaton ihminen menee verkkokauppaan katselemaan ihan muuta, ja näkee noita tarjouslankoja. Mikä juttu?


Tästä haaveilen virkkaavani takin.




Tästä haaveilen myös virkkaavani takin. Väri ei ole tosin oranssi, enempi alakuvan kaltainen. 


Nämä oli nyt tässä, ei enempää lankaa, huhtikuussa.
--- 
Edit: oli mennyt sulavat ja sopivat tekstissä väärinpäin. Korjattu.

6 kommenttia:

  1. Voi sen lanka hamsteri. Mielenkiintoista odottaa mahdollisten värjäysten tuloksia.

    VastaaPoista
  2. Kyllä värjäri lankaa tarvitsee. Ei pientä määrää kannata. Olet siis saanut anteeksi ja nyt eteenpäin värejä miettimään.

    VastaaPoista
  3. Mahtavat suunnitelmat ja ajatukset! Innosta pinkeänä jään seuraamaan prosessin jatkoa 🥰

    VastaaPoista
  4. Silloin pitää toimia kun inspis iskee. Jäädään odottelemaan mitä niistä syntyy. Erityisesti kiinnostaa tuo värjäys vaikka se ei ehkä ole oma juttuni vaikka kiinnostaisi silti kokeilla.

    VastaaPoista
  5. Neulojalla oli vaikeuksia hillitä ostointoa mikä iski, kun hän pistäytyi lankakauppaan, sitä lankojen ja värien runsautta.
    Vielä neuloja ostaa silkkilankaa ja neuloo siitä maalaisromanssit.
    Lankoja vain kertyy, mutta mitä tehdä sille jämälankapussille joka vain kasvaa.
    Kiva nähdä mitä olet langoista tehnyt, värjäyshomma on varmasti mielenkiintoista.

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kaikista anteeksiantavista, kannustavista, rohkaisevista, odottavaisista kommenteista <3 Näillä eväillä mennään eteenpäin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
(Olen alkanut saada mainosspämmiä, joten jouduin ottamaan kommentin tarkastuksen käyttöön.)

Virkattu toppi